Ikääntyvät vesihuollon verkostot ja vesihuoltoinfran tila ovat yleismaailmallinen haaste

Yhdyskuntien vesihuoltojärjestelmät sijaitsevat suurelta osin näkymättömissä maan alla ja jäävät ehkä siksi monilta huomioimatta. Talousvesi tulee hanasta ja käytetty vesi poistuu viemäriin. Tavallinen vedenkäyttäjä harvemmin kuitenkaan ajattelee, mitä vesihuollon järjestäminen ja tuottaminen vaatii. 

Tuoreessa tietokirjassa Vesihuollon myytit avaamme vesihuoltoon liittyviä yleisimpiä uskomuksia. Määrittelemme myytin seuraavasti: pitkään vallinnut uskomus, joka on vähintäänkin kyseenalainen tutkitun tiedon näkökulmasta.

Usein ajatellaan, että veden käsittely ja jäteveden puhdistus olisivat kallista toimintaa. Todellisuudessa niiden yhteinen osuus vesihuollon kokonaiskustannuksista on korkeintaan 20 prosenttia. Yli 80 prosenttia sekä pääoma- että käyttökustannuksista muodostuu vesijohto- ja viemäriverkostoista ja niiden hallinnasta. 

Usein uskotaan, että talousvesi ja jätevesi yhdessä maksaisivat kohtuuttomasti. Suomessa kuutio vettä mukaan luettuna jätevesi maksaa omakotiasukkaalle keskimäärin kuusi euroa kuutiometriltä eli 0,6 senttiä litraa kohti. Tämän on arvioitu olevan noin kaksi prosenttia kotitalouksien nettotuloista. 

Vesi on siis erittäin edullista. Monissa maissa ajatellaan yleisesti seuraavasti: ”koska vesi on ihmisoikeus, sen tulee olla ilmaista”. Vaikka vesi luonnonvarana olisikin ilmaista, sen laadusta ja saatavuudesta huolehtiminen maksaa väistämättä.

Työtehoseura tutki hiljattain veden käyttöä kiinteistöissä ja vertasi tuloksia aiemmin tehtyihin hankkeisiin. Veden käyttö kiinteistöissä on vuodesta 1977 laskenut noin neljänneksen. Käytetystä vedestä 65 prosenttia oli kylmää vettä ja 35 prosenttia lämmintä. Hygienian hoito on pysynyt suurimpana vedenkäyttökohteena ja keittiössä käytetyn veden osuus toiseksi suurimpana. Yleistynyt astianpesukone vie vähemmän vettä kuin käsinpesu. Veden käyttö kotitalouksissa riippuu tunnetusti siitä, miten mittaus ja laskutus järjestetään. Kuluttajat käyttävät vettä sitä säästeliäämmin, mitä paremmin he tuntevat laskutusjärjestelmänsä. 

Saatetaan myös kuvitella, että viemäriin sopisi heittää millaista ainesta tahansa. Verkostot ja pumppaamot voivat kuitenkin tukkeutua vessanpyttyyn heitetyistä jätteistä ja aiheuttaa suuria korjauskuluja. Pienetkin roskat kuten pumpulipuikot, hiukset ja viime aikoina kasvomaskit voivat tuottaa ongelmia. Vain virtsa, ulosteet ja vessapaperi kuuluvat pyttyyn. 

Aiheesta on järjestetty useita näkyviä kampanjoita. Joulun tienoolla on järjestetty Kinkkutemppu-kampanjoita. Ne muistuttavat, että kinkun rasva tulee viemärin sijaan viedä keräyspisteisiin. Englannissa ja Yhdysvalloissa on viemäreistä löytynyt kymmenien metrien pituisia rasvavuoria. Ruoan tähteet lisäävät meilläkin rottaongelmaa. Vastaavia kampanjoita tarvitaan jatkossakin.

Usein otaksutaan, että ”mitä iäkkäämpiä vesijohdot ja viemärit, sitä huonommassa kunnossa ne ovat”. Verkostojen ikä ei kuitenkaan suoraan kerro niiden kuntoa. Huonosti valitut putkimateriaalit, virheet työtavoissa ja haasteelliset maaperäolosuhteet voivat lyhentää putkien käyttöikää huomattavasti. Verkostot eivät kestä satoja vuosia ja siksi niitä tulee korjata säännöllisesti. 

Ikääntyvät vesihuollon verkostot ja vesihuoltoinfran tila ovat yleismaailmallinen haaste. Muutamista OECD-maista on saatavissa vesihuoltoinfran arviointeja. Niissä kaikissa saneeraustarve on vähintään samaa suuruusluokkaa kuin Suomessa. Arvattavaksi jää, kuinka suuri verkostojen korjaustarve on kehittyvissä maissa. 

Turhan usein kuvitellaan vesihuollon ongelmien ratkeavan vain kehittämällä teknologiaa, jota toki tarvitaan. Vesihuolto on kuitenkin kokonaisuutena monipuolinen toimiala, jota tulee tarkastella useista näkökulmista. Siksi teknologia tulee ymmärtää sen laajassa merkityksessä: teknisten laitteiden eli artefaktien lisäksi menettelytapoina ja niiden molempien vaatimana tietämyksenä.

Taloustieteen nobelisti D.C. North vertaa instituutiota jalkapallopeliin. Hyvässä jalkapallopelissä tarvitaan taitavien pelaajien lisäksi hyvin toimivia organisaatiota ja pätevää henkilöstöä, riittävää valmennusta ja ennen kaikkea hyvää yhteispeliä ja roolitusta. Yhtä tärkeitä ovat aktiiviset kannattajat eli kansalaiset ja media, managerit eli toimintapolitiikan luojat, tuomarit eli lainsäädäntö, lupaviranomaiset ja valvonta. Pelikentän eli infran on myös oltava kunnossa.

Erään myytin mukaan vesihuollon suurimmat ongelmat poistuvat automaattisesti, kun pieniä laitoksia yhdistetään suuremmiksi. Joskus voidaan näin tehdäkin, jos muistetaan riittävä paikallistuntemus. Vesihuoltolaitosten välillä voidaan lisäksi harjoittaa yhteistyötä monin tavoin. Yhdistämällä pieniä laitoksia ei voida kuitenkaan poistaa alan suurimpia ongelmia: liian pieniä investointeja verkostojen uusimiseen, riittämätöntä ja yksipuolisesti suunnattua alan tutkimusta sekä ennakoivan viestinnän vähäisyyttä. 

Kirjoittajat tuottivat myyttien pohjalta yhdessä tutkijaryhmän kanssa 12 kestävän ja resilientin vesihuollon periaatetta. Yhtäältä fyysisten järjestelmien tulee olla kestäviä ja toisaalta vesihuollosta vastaavien organisaatioiden tulee olla resilienttejä – häiriöt kestäviä mutta samalla muutosjoustavia. 

Teimme samalla seuraavia ehdotuksia vesihuoltolain uudistamiseksi:

(i) kohtuullisen tuoton sijasta tulisi ottaa käyttöön kunnille maksettava kohtuullinen vesihuollon järjestämiskorvaus

(ii) kuntien laatima strateginen vesihuollon kehittämissuunnitelma on säädettävä uudestaan pakolliseksi

(iii) vesihuollon koulutuksen ja tutkimuksen sisältöä tulee laajentaa kattamaan instituutioita ja hallintamuotoja

(iv) alan tutkimukseen on ohjattava nykyistä oleellisesti enemmän resursseja, esimerkiksi prosentti laitosten liikevaihdosta. Vesihuoltolaitoksille tulee antaa mahdollisuus kerätä vastaava määrä varoja kansainväliseen toimintaan

(v) vesihuoltosektorin tulee panostaa selvästi enemmän viestintään 

(vi) lainsäädäntöä tulee kehittää siten, että vesihuollon korjaukseen ja uusimiseen voidaan panostaa kaksi-kolminkertaisesti nykyiseen tasoon verrattuna.

Vesihuoltoa tulee kehittää ja järjestää yhdyskuntien vedenkäytön, viemäröinnin ja ympäristönsuojelun tarpeista käsin. Toiminnan tulee perustua vesihuollon omiin erityispiirteisiin eikä kuntatalouden tai muiden toimialojen kuten energiahuollon sanelemiin vaatimuksiin. 

Voidaan kuitenkin väittää, että vesihuollon näkymättömyys on edelleen suuri myytti. Jos jokainen käyttää talousvettä ja käy vessassa useamman kerran päivässä, miten tämä toiminta voi olla näkymätöntä? Tarve huomataan toki paremmin silloin, jos vesihuolto ei syystä tai toisesta toimi. Kun putket särkyy, niin kansa ärtyy!

Kirjoittajat ovat Tampereen yliopiston dosentteja vesihuoltopalveluiden tutkimusryhmästä.

Lähde: Katko T.S., Juuti P.S., Juuti R.P. & Väyrynen P.O. (2022): Vesihuollon myytit.