LVI-TU:n hallituksen uusi puheenjohtaja Mika Nikula: ”Ammattitaitoisen työvoiman puute on pahimmillaan LVI-urakointiyrityksen kasvun esteenä.”

Varapuheenjohtajaksi LVI-TU:n syyskokouksessa valittiin Petri Valve.

LVI-TU:n tiedotteen mukaan LVI-TU:n syyskokouksessa valittiin Helsingissä 14.10.2021 hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Mika Nikula (Maskun Talotekniikkatiimi Oy) ja varapuheenjohtajaksi Petri Valve (Cervi Talotekniikka Oy).

Talotekniiikka-lehti

Maskulainen Mika Nikula on LVI-alan yrittäjä toisessa polvessa. Hän on toiminut kolme vuotta LVI-TU:n varapuheenjohtajana. Tuore puheenjohtaja näkee erityisen tärkeänä osaavan työvoiman varmistamisen sekä LVI:n ja talotekniikan korostamisen kiinteistöjen olosuhdehallinnassa ja energiatehokkuudessa.

– Edeltäjäni Heikki Pesu on tehnyt loistavaa työtä. Ensi vuonna 100 vuotta täyttävä LVI-TU on vankka työnantaja- ja toimialaliitto, ja lähden innolla luotsaamaan sitä juhlavuoteen. Ammattitaitoisen työvoiman puute on pahimmillaan LVI-urakointiyrityksen kasvun esteenä. Alan koulutuspaikat täyttyvät, mutta ammattikoulusta tulevat asentajat ovat usein raakileita. Koulutuksen laatuun, käden taitoihin ja työelämälähtöisyyteen on panostettava, Nikula toteaa tiedotteessa.

Varapuheenjohtaja Petri Valve toteaa, että investointi talotekniikkaan on investointi vähähiilisempään Suomeen.

– Meillä on merkittävä rooli kiinteistöjen hiilipäästöjen vähentämisessä ja asumisen aikaisissa olosuhteissa: tämä viesti on kristallisoitava päättäjille. Korjausrakentamiseen on panostettava myös maan hallituksen toimesta, Valve sanoo tiedotteessa.

Nikula ottaa puheenjohtajuuden vastaan aikana, jossa korona on polarisoinut alaa entisestään.

– Alueelliset erot LVI-urakoitsijoiden tilauskannassa ja kannattavuudessa huolestuttavat. Lisäksi urakoitsijoita kurittavat eritoten materiaalikustannusten raju ja ennalta-arvaamaton nousu. Urakkasopimuksiin pitääkin saada oma mekanismi, jolla tällaisiin hinnannousuihin voidaan reagoida, Nikula sanoo tiedotteessa.

Nikulan puheenjohtajakauden alkuun asettuu vuoden 2022 työntekijöiden ja toimihenkilöiden työehtosopimusneuvottelut. Hänen mukaansa LVI-TU:n on edunvalvontaroolinsa lisäksi oltava tehokas toimija kiinteistö- ja rakennusalan klusterissa.

– Tavoitteena on, että jäsenistömme saavat neuvottelukierrokselta parhaat saatavilla olevat työehtosopimuksen. Lisäksi tiivistämme elinkeinopoliittista vaikutustyötämme niin Rakennusteollisuus RT:n kuin Talotekniikkaliiton kanssa jäsentemme hyödyksi, Nikula sanoo tiedotteessa.

Liiton hallitukseen valittiin myös kaksi uutta jäsentä Teemu Parkkila, LVI-Xpert Oy ja Jari Honka, Talotekniikka Honka Oy.

Lue lisää

Katso kaikki