Laivanrakennukseen tarkoitettu monitoimihalli Raumalle

Rakennustyöt käynnistyvät marraskuussa 2021 ja uusi monitoimihalli valmistuu vuoden 2022 lopussa.

SRV kertoo tiedotteessaan tehneensä sopimuksen laivanrakennukseen tarkoitetun monitoimihallin toteuttamisesta Rauman telakka-alueelle. Sopimuksen toisena osapuolena on perustettava kiinteistöosakeyhtiö, jonka puolesta Rauma Marine Constructions (RMC) on allekirjoittanut sopimuksen. Yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana toteutettavan hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 26 miljoonaa euroa, josta SRV:n urakan osuus noin 19 miljoonaa euroa.

Talotekniikka-lehti

Uusi monitoimihalli tarjoaa optimaaliset tilat kaupallisia aluksia pienempien viranomaisaluksien rakentamiselle, mutta hallia on tarkoitus hyödyntää myös matkustaja-autolauttojen rakentamisessa. Uudisrakennuksen laajuus on noin 13 000 bruttoneliömetriä ja suunnitelmien mukaan halli tulee valmistuessaan olemaan noin 180 metriä pitkä, 40 metriä leveä ja 30 metriä korkea.

Rakennustyöt käynnistyvät marraskuussa 2021 ja uusi monitoimihalli valmistuu vuoden 2022 lopussa sekä halliin liittyvä toimistokokonaisuus helmikuussa 2023.

– Tuomme osaamisemme tähän suomalaista laivanrakennusta merkittävästi edistävään hankkeeseen, jossa huomioidaan jo rakennusvaiheessa rakennuksen tulevan monipuolisen käytön ja kustannusten optimoinnin vaatimukset käyttäjän kannalta, toteaa SRV:n aluejohtaja Lari Mallius tiedotteessa.

– Tämä hanke on hieno esimerkki siitä, miten parhaiden osaajien yhteistyöllä kehitetään jo olemassa olevaa, teknisesti kehittyneimpiin huipputason aluksiin erikoistunutta telakka-aluetta. Uusi halli on optimoitu viranomaisaluksien rakentamista varten, mikä on osoitus sitoutumisestamme Laivue 2020 -hankkeeseen, kertoo Rauma Marine Constructionsin toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa tiedotteessa.

Monitoimihallin arkkitehtisuunnitelmista vastaa Arkkitehti Tero Leino, rakennesuunnittelusta Sweco Rakennetekniikka ja talotekniikkasuunnittelusta Planneri Group ja LST-Engineering Oy.

Lue lisää

Katso kaikki