Uponorin toimitusjohtaja vaihtuu
Uponor Oyj:n hallitus ja toimitusjohtaja Jyri Luomakoski ovat tänään hyvässä yhteisymmärryksessä sopineet, että Luomakoski luopuu yhtiön toimitusjohtajan tehtävästä.
Uponor Oyj:n hallitus ja toimitusjohtaja Jyri Luomakoski ovat tänään hyvässä yhteisymmärryksessä sopineet, että Luomakoski luopuu yhtiön toimitusjohtajan tehtävästä.
Luomakoski on toiminut Uponorin toimitusjohtajana lokakuusta 2008. Kyseessä on hallittu muutos: Luomakoski jatkaa tehtävässään 20.8.2021 asti. Hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessin.
– Haluan jo tässä vaiheessa kiittää hallituksen puolesta lämpimästi Jyriä hänen pitkästä ja ansiokkaasta urastaan Uponorilla. Jyri on palvellut yhtiötä lojaalisti kunnioitettavat 25 vuotta, josta viimeiset 12 vuotta hän on toimitusjohtajan tehtävässä johtanut Uponoria kunnianhimoisella otteellaan, sanoo Uponorin hallituksen puheenjohtaja Annika Paasikivi.
– Viimeisten seitsemän vuoden aikana olemme Jyrin johdolla parantaneet kannattavuuttamme jatkuvasti ja saavuttaneet pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteemme. Jyrin ja hallituksen yhteistyö on ollut ehdottoman avointa, johdonmukaista ja molemmin puolin inspiroivaa. Toivotan Jyrille menestystä jatkoon hänen siirtäessään Uponorin hienossa kunnossa tulevalle seuraajalleen.
– Tämä neljännesvuosisadan taival eri rooleissa yhtiössä on ollut hienoa aikaa, jossa hyvän tiimin kanssa olemme päässeet tekemään tärkeää työtä kestävän kehityksen edistämiseksi talo- ja yhdyskuntatekniikassa. Uponor on matkan varrella muuttunut paljon, ja on ollut kunnia olla mukana johtamassa sitä muutosta, sanoo Uponorin toimitusjohtaja Jyri Luomakoski.
– Kiitos kaikille uponorilaisille ja etenkin kollegoilleni johtoryhmässä hedelmällisestä yhteistyöstä näinä vuosina, eritoten viimeisen, pandemian muuttaman, vuoden aikana. Samoin kiitos yhtiön hallitukselle ja omistajille heidän luottamuksestaan näiden vuosien aikana.