Sähköiset työmaiden muistiinpanot helpottavat työtaakkaa

Metropolian rakennusarkkitehtiopiskelijat mobilisoivat Swecon työmaamuistiinpanot ja -raportit.

Metropolian rakennusarkkitehtiopiskelijat mobilisoivat Swecon työmaamuistiinpanot ja -raportit.

Swecolla on pitkään ollut tarkoitus siirtyä paperisista muistiinpanoista sähköisessä muodossa oleviin työmaamuistiinpanoihin. Tavoitteena oli nopeuttaa työmaakäyntien muistiinpanojen raportointia hankkeen eri osapuolille.

Haasteeseen tarttuivat Helsingin Metropolia AMK:n kolmannen vuoden rakennusarkkitehtiopiskelijat, harjoittelijoina Swecolla työskentelevät Kristina Litja ja Aki Sahrman. Innovaatioprojektin seurauksena Sweco voi jatkossa laatia sekä muistiinpanot että raportit jo työmaalla. Enää työmaamuistiinpanoja ei tarvitse työmaakäynnin jälkeen erikseen skannata ja laatia sähköisesti kaikkien luettavaan muotoon.

Projektissa lähdettiin liikkeelle valitsemalla tarpeeseen sopiva tabletti. Huomioon otettiin työmaatarkastuksien parissa työtään tekevien swecolaisten mieltymyksiä ja toiveita esimerkiksi näytön koon ja kameran suhteen.

”Sopiva laite sekä kynän ja paperin korvaava sovellus löytyi melko pian. Halusimme kuitenkin saavuttaa projektillamme enemmän ja aloimme pohtia, kuinka valmiit raportit voitaisiin saada ulos jo työmaalta pelkkien muistiinpanojen sijaan”, Aki Sahrman kommentoi.

Työmaamuistiinpano- ja raportointiohjelmalle on alalla tarvetta

”Kokonaisvaltaiseen raportointiin sopivia ohjelmia ei ollut helppo löytää. Tämän takia valitsimme lopulta muutaman ohjelman, joiden yhteiskäytöllä voidaan tuottaa ketterästi valmis raportti jo työmaalta”, Kristina Litja sanoo.

Mobiilit muistiinpanot otetaan Swecolla käyttöön jo ennen kesää.

”On kaikkien edun mukaista, mikäli raportit saadaan ulos työmaalta jo siellä käydessä. Näin raportin laatiminen ei jää roikkumaan. Tarvittavat asiat voidaan raportoida oikein, kun ne ovat vielä tuoreena mielessä. Kun raportti kirjoitetaan paikan päällä, ei kaikissa asioissa tarvitse luottaa vain omiin muistiinpanoihin. Asia voidaan tarvittaessa myös tarkastaa uudelleen työmaalla”, Sahrman summaa.

Innovaatioprojekti tilattiin Metropolialta

Innovaatioprojekti on Metropolian opintoihin sisältyvä kurssikokonaisuus, jossa opiskelija tekee yhteistyöyritykselle töitä 10 opintopisteen (noin 270 tuntia) verran korvausta vastaan. Projektit suoritetaan yleensä pareittain. Projektin aloituskokouksessa määritellään yhdessä yrityksen projektiohjaajien ja koulun ohjaajan kanssa projektin suuntaviivat ja mitä sillä haluttiin saavuttaa. Aloituskokouksen jälkeen projektiryhmällä on vapaat kädet määritellyn ongelman ratkaisemiseen.

Kuva: Sweco

Lue lisää

Katso kaikki