Suomen korkeimman puukerrostalon työmaa käynnistyi

Suomen korkeimman puukerrostalon työmaa käynnistyi - Karelia-ammattikorkeakoulu on hankkeessa mukana tutkimuksella.

Suomen korkeimman puukerrostalon työmaa käynnistyi – Karelia-ammattikorkeakoulu on hankkeessa mukana tutkimuksella.

Suomen korkeimman 14-kerroksisen puukerrostalon rakentaminen Joensuun Penttilänrantaan on käynnistynyt. 50 metriä korkeasta rakennuksesta tulee pohjakerrosta lukuun ottamatta kokonaan puurakenteinen.

Light House Joensuu nimeä kantavan puukerrostalokohteen työmaa käynnistyi joulukuussa tontin pohjatöillä. Rakennuksen runkomateriaalina käytetään LVL- ja CLT-levyä ja siihen tulee yhteensä 117 asuntoa.

Alustavan rakennusaikataulun mukaan kohteen ensimmäisen kerroksen betonityöt valmistuvat helmikuussa, jonka jälkeen työmaa jatkuu puuelementtien asennuksella. Kohteen on määrä valmistua syksyllä 2019. Karelia-ammattikorkeakoulu on ollut mukana Joensuu Light Housen ideoinnissa hankkeen alkumetreiltä lähtien.

”Kohteen toteutuksen aikana Karelia-ammattikorkeakoulun rooli rakennushankkeessa liittyy tutkimustoimenpiteiden tekoon. Tarkastelun kohteena ovat esimerkiksi työmenekit, työmaatekniikka ja rakennustyömaan kosteudenhallinta”, projektipäällikkö Mikko Matveinen kertoo.

Rakennukseen tullaan myös asentamaan mittalaitteita, joiden avulla rakennuksen painumaa, huojuntaa sekä rakenteiden lämpö- ja kosteusteknisen toimivuutta voidaan seurata.

Puukerrostalon rakennuttaa Opiskelija-asunnot Oy Joensuun Elli. Kohteen pääurakoitsijana toimii Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy. Puiset runkorakenteet kohteeseen toimittaa Stora Enso Oyj.

Lue lisää

Katso kaikki