Uimahalli ja liikuntatilat bunkkeriin
Rakennuslautakunta myönsi rakennusluvan muun muassa Jätkäsaaren Bunkkerin käyttötarkoituksen muutokselle ja osittaiselle purkamiselle.
Rakennuslautakunta myönsi rakennusluvan muun muassa Jätkäsaaren Bunkkerin käyttötarkoituksen muutokselle ja osittaiselle purkamiselle.
Bunkkerin ensimmäiseen kerrokseen rakennetaan uimahalli, johon on suunniteltu mm. 25 metrin pituinen uima-allas, opetusallas, altaita lapsille ja terapia-allas. Toiseen ja kolmanteen kerrokseen rakennetaan liikuntatiloja ja toimintaa palvelevaa toimistotilaa.
Bunkkerin kaksi ylintä kerrosta puretaan ja betonijulkisivuja uusitaan siten, että rakennuksen kaupunkikuvallinen hahmo kuitenkin säilyy. Pääsisäänkäynti avautuu aukiolle, joka on rakennuksen eteläpuolella.
Liikuntatilojen asiakkaille rakennetaan 150 polkupyöräpaikkaa, jotka sijoitetaan rakennusta kiertävän katoksen alle katutasoon. Kellaritasoon sijoittuvaa pysäköintitilaa laajennetaan.
Rakennushanke on erityismenettelyn piirissä. Laaja-alaisen riskianalyysiprosessin tulee jatkua koko hankkeen ajan. Hankkeeseen pitää myös hyväksyttää rakennustyön aikaisesta kosteudenhallinnasta vastaava erityisalan työnjohtaja.
Valmisteilla olevalla asemakaavalla on tarkoitus sallia Bunkkerin korottaminen asuinkerroksilla. Mahdollinen asuntorakentaminen otetaan huomioon tämän hankkeen suunnitelmissa.
Käyttötarkoituksen muutoksen pääsuunnittelija on arkkitehti Jari-Pekka Lehtinen Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy:stä.