Pohjola Rakennukselle yhtiö korjausrakentamiseen

Tavoitteena on kasvattaa Pohjola Korjausrakennuksesta vahva haastaja muille alan urakoitsijoille pääkaupunkiseudulla.

Pohjola Rakennus -konsernin tavoitteena on kasvaa rakennusalan markkinoita nopeammin. Lisää kasvua haetaan nyt korjausrakentamisen sektorilta, kun uusi tytäryhtiö Pohjola Korjausrakennus Oy on aloittanut toimintansa.

”Pohjola Rakennuksen projektinjohtomalli ja asuntojen kehittämisen konsepti voidaan hyvin ottaa käyttöön myös korjausrakentamisessa”, konsernijohtaja Juha Metsälä toteaa.

Suhdanteet ovat heitelleet uudisrakentamista, mutta korjausrakentamisen määrä ollut Suomessa jatkuvassa nousussa jo 1980-luvulta. Vuonna 2013 korjausrakentamisen määrä ylitti uudisrakentamisen.

Tilastokeskuksen mukaan talonrakentamisen arvo oli vuonna 2015 Suomessa 22,6 miljardia euroa, josta korjausrakentaminen muodosti 12,2 miljardia euroa. Tästä summasta 7,1 miljardia tuli asuinrakennusten peruskorjauksista.

Pohjola Korjausrakennus Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty RI/RKM AMK Esa Surakka. Hän on korjausrakentamisen pitkän linjan ammattilainen ja vastannut hyvin vaativista peruskorjauskohteista pääkaupunkiseudulla. Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä Lemminkäinen Talo Oy:stä.

”Tavoitteena on kasvattaa Pohjola Korjausrakennuksesta vahva haastaja muille alan urakoitsijoille pääkaupunkiseudulla. Tulevaisuus näyttää laajennammeko toimintaa myös muihin kasvukeskuksiin”, Esa Surakka toteaa.

”Ensisijaisesti keskitymme laajoihin peruskorjauksiin. Pelkät kiinteistöjen linjasaneeraukset eivät kuulu toimintamme painopisteisiin”, Surakka kuvaa.

Pohjola Rakennus -konserniin kuuluu jo entuudestaan emoyhtiö Pohjola Rakennus Group PRG Oy:n lisäksi tytäryhtiöt Pohjola Rakennus Oy Uusimaa, Häme, Infra, Keski- ja Itä-Suomi sekä Länsi-Suomi. Konsernin liikevaihto oli 191 miljoonaa euroa vuonna 2016. Konserni työllistää yli 1 900 henkilöä, omaa henkilöstöä on noin 170.

Lue lisää

Katso kaikki