Rakennusteollisuus ja Rakennusliitto vaativat: Rakentamisen kotitalousvähennystä nostettava
Rakennusteollisuus RT ja Rakennusliitto esittivät valtiovarainministeriölle, että kunnossapidon ja perusparannustyön kotitalousvähennyksen määrä kaksinkertaistettaisiin 1 150 eurosta 2 300 euroon.
– Vähennysoikeuden määrää nostamalla harmaata taloutta voitaisiin torjua entistä tehokkaammin ja pitkäjänteisesti toimivat yritykset saisivat lisävarmuutta siitä, että kotitaloussektorilla voi pärjätä rehellisellä työllä, toteavat yhteisestä esityksestään työnantajaliiton Terho Salo ja työntekijäliiton Matti Harjuniemi.
Rakennusliikkeiden parissa kotitaloudet koetaan nykyisin entistä merkittävämmäksi työllistäjäsektoriksi. Kuitenkaan esimerkiksi Rakennusteollisuuden ja sen erikoisalojen liittojen jäsenyritykset eivät ole pystyneet kilpailemaan pimeän työn kanssa ja niin kuluttajasektori on jäänytkin pitkälti harmaiden yritysten toimintakentäksi.
Kotitalousvähennys on jo nyt vähentänyt pimeän työn määrää. Kuitenkin sen osuus on edelleenkin merkittävä. Kotitalousvähennyksen määrää nostamalla työn teettäminen verollisena muuttuisi vielä nykyistä houkuttelevammaksi sekä kuluttajan että työtä tekevien yritysten ja työntekijöiden näkökulmasta.
Kotitalousvähennystä nostamalla voitaisiin myös tasata rakennusalalle tyypillisiä kausivaihteluita. Kotitalousvähennys kohdistuu suurelta osin työhön, jota voidaan tehdä myös talviaikaan. Silloin myös muuhun, kuin kuluttajatoimintaan keskittyneillä yrityksillä on resursseja vapaana ja näitä voitaisiin käyttää kuluttajien hyväksi, mikäli kulurakenne olisi sellainen, että rehellisillä hinnoilla voisi kilpailussa pärjätä.
