Yhteistuotannon vero ei kaksinkertaistu, mutta polttoaineveroja korotetaan

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on linjannut luopuvansa sähkön ja lämmön yhteistuotannolle kaavaillusta hiilidioksidiveron kaksinkertaistamisesta.

Energiateollisuus ry (ET) pitää hyvänä, että hallitus on tunnistanut yhteistuotannon merkityksen Suomen koko energiajärjestelmälle ja pyrkii ratkaisullaan turvaamaan yhteistuotannon kilpailukyvyn myös jatkossa.

Kaukolämpöä käyttävien asiakkaiden näkökulmasta talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätös on kaksijakoinen. Yhteistuotannon hiilidioksidiveron kaksinkertaistamisesta luopuminen lievittää asiakkaiden pelkoja kaikkein suurimmista lämmityskustannusten nousuista, mutta samassa yhteydessä ministerivaliokunta kuitenkin esittää lämmön tuotantoon käytettävien polttoaineiden verotuksen korottamista 90 miljoonalla eurolla. Tästä summasta huomattava osa tulee kaukolämpöasiakkaiden maksettavaksi.

ET kiinnittää huomiota siihen, että talouspoliittisen ministerivaliokunnan linjaus ei edistä parhaalla mahdollisella tavalla hallituksen omia tavoitteita parantaa ilmasto-ohjauksen tehokkuutta ja on vastoin hallituksen lupausta olla kasvattamatta teollisuuden kustannuksia. Olisikin tärkeää vielä arvioida, onko nyt fiskaalisin perustein tehty päätös linjassa hallituksen valmisteilla olevan ilmasto- ja energiastrategian tavoitteiden kanssa.

ET:n näkemys on, että verojen korottamisen sijaan olisi tarvittu kokonaisvaltaisempaa energiaverotuksen kehittämistä ja selkeämpää verotuksen painopisteen siirtoa hiilidioksidiveron suuntaan. Tavoitteena tulee ET:n mukaan olla verojärjestelmä, joka on mahdollisimman vähän päällekkäinen EU:n päästökauppajärjestelmän kanssa ja kannustaa vähentämään päästöjä päästökauppasektorin ulkopuolella.

Kuvassa hiilikasa Helenin kaukolämpölaitoksen edustalla Helsingissä.

Lue lisää

Katso kaikki