YIT nostaa kasvutavoitettaan
YIT Oyj:n hallitus on 19.8.2009 vahvistanut konsernin strategian kaudelle 2010-2012. Strategian päätavoitteena on kannattava kasvu. Konsernin liikevaihdon kasvutavoite on nostettu keskimäärin 5-10 prosenttiin vuodessa. Aikaisemmin tavoitteena oli liikevaihdon positiivinen kasvu. Konsernin muut strategiset tavoitetasot on pidetty ennallaan ja ne ovat: sijoitetun pääoman tuotto 20 prosenttia, operatiivisen kassavirran investointien jälkeen tulee olla riittävä osingonmaksuun ja velkojen vähentämiseen, omavaraisuusaste 35 prosenttia ja osingonjako 40-60 prosenttia tilikauden tuloksesta.
Kiinteistö- ja teollisuuspalveluissa tavoitteena on, että YIT on Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa johtava teknisten järjestelmien huoltaja ja edelläkävijä energiansäästöpalveluissa. Tavoitteena on kasvattaa huolto- ja kunnossapitoliiketoimintaa muuta toimintaa nopeammin sekä orgaanisesti että yrityskaupoin.
Suomen rakentamispalveluissa YIT:n tavoitteena on vahvistaa asemaansa kaikilla kolmella keskeisellä rakentamisen alueellaan – asunto-, toimitila- ja inframarkkinoilla. Asuntorakentamisessa kasvatetaan omaperustaista tuotantoa siten, että pääoman kierto nopeutuu. Toimitiloissa painopiste on strategiakauden alussa olemassa olevien kiinteistöjen kehittämisessä ja korjaamisessa. Infrapalveluissa markkina-asemaa vahvistetaan ja kunnossapitoa kasvatetaan.
Venäjällä YIT tavoittelee ensisijaisesti kannattavuutta ja hallittua kasvua. YIT on sitonut pääomaa pääosin omaperustaiseen asuntorakentamiseen sekä siihen liittyviin tontteihin. Pääoman käyttöä tehostetaan käynnistetyllä laajalla toimenpideohjelmalla. Asuntojen suuri tarve ei ole vähentynyt ja YIT:n asiakaskunnalle suunnattujen asuntojen kysyntänäkymät ovat pitkällä aikavälillä hyvät, mikä tarjoaa kasvumahdollisuuksia. Baltian maissa ja Keskisessä Itä-Euroopassa YIT pyrkii hyödyntämään markkinoilla avautuvia mahdollisuuksia.