Opetusalan turvallisuuspalkinto 2015 Ammattikorkeakoulujen valtakunnalliselle turvallisuusverkostolle

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen turvallisuusverkoston tarkoitus on edistää korkeakoulujen turvallisuutta ja tutustuttaa eri puolilla Suomen ammattikorkeakouluja toimivat turvallisuustyöstä vastaavat osaajat toisiinsa.

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen turvallisuusverkosto on valittu vuoden 2015 Opetusalan turvallisuuspalkinnon saajaksi. Vuonna 2011 käynnistyneen verkoston kautta on yhteistyössä pystytty kannustamaan ja vaikuttamaan suomalaisten ammattikorkeakoulujen turvallisuustyön ja -johtamisen kehittämiseen jakamalla muun muassa parhaita käytänteitä, edistämällä arjen turvallisuustyön tutkimus- ja kehittämistyötä sekä mahdollistamalla ainutlaatuinen asiantuntijaverkosto avuksi yhteisen, turvallisen ja viihtyisän korkeakouluympäristön aikaansaamiseksi kaikissa suomalaisissa ammattikorkeakouluissa.

Verkoston tavoitteena on ollut nimensä mukaisesti edistää korkeakoulujen turvallisuutta ja tutustuttaa eri puolilla Suomen ammattikorkeakouluja toimivat turvallisuustyöstä vastaavat osaajat toisiinsa. Sen yhtenä tehtävänä on olla luomassa valtakunnallisestikin merkityksellisiä turvallisuustyön suosituksia kuin myös hyvää arjen turvallisuustyötä esitteleviä julkaisuja. Verkoston tuoma kollegiaalinen tuki turvallisuustyön osaajien kesken onkin koettu erityisen tärkeänä ja merkityksellisenä, ja näin ammattikorkeakoulujen turvallisuusverkosto on varsin lyhyessä ajassa sekä verraten pienillä resursseilla vakiinnuttanut asemansa turvallisuustyön edistäjänä.

Opetusalan turvallisuuden tunnustuspalkinnoilla palkittiin Vantaalainen erityisopettaja Kai Hyytinen ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston pelastusylitarkastaja Matti Virpiaro.

Hyytisen ammattimainen osaaminen ja rohkea toiminta ehkäisivät vakavan onnettomuuden syntymisen Mikkolan koululla 7.3.2014. Toimiessaan Aikuisopiston iltakurssilla vetäjänä hän sai tiedon oudosta hajusta koulun tiloissa.

Hyytinen tunnisti hajun nestekaasuksi ja paikallisti vuodon teknisen työn tilaan. Katkaistakseen vuodon Hyytinen suojasi kasvonsa ja joutui toimimaan pimeässä, sillä valojen päälle laittamisen aiheuttama sähkökipinä saattaisi johtaa kaasuräjähdykseen. Yhdessä toisen opettajan kanssa he ohjasivat henkilöt ulos opetustilasta ja hälyttivät pelastuslaitoksen paikalle. Päivystävän palomestarin mukaan Hyytisen osaava toiminta tilanteessa esti suuren onnettomuuden syntymisen.

Virpiaro palkittiin pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä opetusalan turvallisuuden edistämisessä. Hän on ollut vuodesta 2005 asti mukana kehittämissä opetusalan turvallisuusfoorumia ja siihen liittyvää turvallisuuspalkintojärjestelmää.

Virpiaro on edistänyt opetusalan turvallisuutta toimiessaan Etelä-Suomen alueellisten maanpuolustuskurssien puheenjohtaja ja Uudenmaan maanpuolustusyhdistyksen hallituksessa, ollen mukana myös sivistystoimelle suunnattujen maanpuolustuksen täydennyskurssien suunnittelussa ja toteutuksessa.

Lue lisää

Katso kaikki