Dixi sai parhaimman tason LEED-ympäristösertifioinnin
Toimisto- ja liikekeskus Dixi on saanut Suomen ensimmäisen kauppakeskukselle myönnetyn platina-tason LEED-ympäristösertifikaatin. Vantaalla Tikkurilan juna-aseman yhteydessä sijaitsevan Dixin ensimmäinen vaihe on arvioitu ja todettu olevan ympäristöratkaisuissaan parasta tasoa.
Perusta parhaalle platina-tasolle syntyi Dixissä useasta asiasta. Dixin sijainti on erinomainen julkisen liikenteen yhteyksineen ja lähialueen palveluineen. Suomen suurimpiin kuuluvasta 6300 neliön viherkatosta saadaan hyötyä esimerkiksi hulevesien hallinnassa.
Hyvä energiatehokkuus on myös perusedellytys. Lisäksi platina-tason saavuttamiseen vaikutti vähän kuluttavien vesikalusteiden valinta, vähäpäästöiset pintamateriaalit sekä paikallisten ja osin kierrätettyjen materiaalien käyttäminen rakentamisessa.
”LEED-vaateet huomioitiin koko matkalla hankkeen suunnittelusta rakentamiseen. Rakentamisen ratkaisut vähentävät myös kiinteistöjen ylläpidosta syntyviä kustannuksia sekä ympäristökuormitusta”, toteaa liiketoimintaryhmän johtaja Timo Lehmus YIT:ltä.
Dixissä yhdistyvät kauppakeskus ja toimistotilat. Vuoden 2014 lopussa valmistunut ensimmäinen vaihe sisältää lähes 14.000 neliötä, josta noin puolet on toimistotilaa ja puolet liiketilaa sekä kolmikerroksisen pysäköintitalon ja uuden linja-autoterminaalin. Hankkeen kehittäjä ja rakentaja on YIT.
Toimisto- ja liikekeskus Dixissä on tiloja 12 kerroksessa. Kerroksissa 4–11 sijaitsevat toimistotilat. Toimistotilojen lisäksi Dixissä on päivittäistavara- ja erikoiskaupan liikkeitä, monipuolinen ravintolamaailma, matkakeskus lipunmyyntitiloineen ja uuden paikallisliikenteen linja-autoterminaali sekä Vantaan kaupungin yhteispalvelupiste. Liiketilat sijaitsevat Dixin 1.-3. kerroksessa. Liiketilojen omistaja on Nordic Real Estate Partners.
”Kauppakeskus Dixin liikkeet avautuivat kuluttajille 15. tammikuuta. Myynnit ja kävijämäärät ovat ensimmäisten kuukausien aikana ylittäneet kaikki odotuksemme ja keskus on saanut parhaan mahdollisen alun. Helppoon ja nopeaan arjen asiointiin perustuva konsepti sopii erittäin hyvin vilkkaan Tikkurilan aseman yhteyteen, jonka kaupallinen potentiaali kasvaa entisestään, kun kehärata avautuu kuluvan vuoden heinäkuussa”, kertoo Nordic Real Estate Partnersin Joonas Lemström.
Dixin rakentaminen alkoi lokakuussa 2012 ja se toteutetaan useammassa vaiheessa. Toisen vaiheen rakennustyöt on tavoitteena käynnistää kevään aikana, jolloin kauppakeskusta laajennetaan ja rakennetaan lisää toimistotiloja. Dixin kokonaisuuslaajuus valmistuessaan on noin 35.000 neliötä.
