Pipelife Finland laajentaa toimintaansa Jyväskylässä
Pipelife Finland Oy laajentaa toimintaansa Jyväskylässä. Pipelife kaivoyksikkö palvelee alueen yritysasiakkaita mittatilauskaivo- ja paineputkien erikoisosien tarpeessa. Uusi kaivoyksikkö perustettiin asiakkailta saadun palautteen pohjalta.
”Tarve Jyväskylän yksikön perustamiseen tuli huolestuneilta asiakkailtamme. Kaivopalvelut heikentyivät Jyväskylän seudulla merkittävästi alueen suuren kaivotoimittajan sulkiessa toimipisteensä viime syksynä. Vastasimme asiakkaiden pyyntöön, joten uuden yksikön perustaminen sopi hyvin kumppanuusstrategiaamme ja toimintamalliimme”, kertoo Pipelifen myyntijohtaja Jarko Lehto.
”Toiminta kaivoyksikössä alkoi jo viime vuoden puolella. Saimme tammikuussa pidettyä henkilöstön viimeiset koulutukset ja viimeisteltyä laite- ja järjestelmäasennukset”, kertoo Jyväskylän kaivoyksikön palveluista vastaava Lasse Varjo.
Tavoitteet uudessa toimipaikassa ovat korkealla. Avaimet onnistumiseen uudessa yksikössä on osaavan ja motivoituneen ryhmän käsissä. Tulevaisuuden näkymät Jyväskylän yksikössä ovatkin positiiviset. Jyväskylän kaivopalvelupiste tukee myös muiden Pipelife-tuotteiden myyntiä ja markkinointia.
””Tämä tulee olemaan yksi tulevaisuuden kaivopalvelupisteistämme. Työllistämme Jyväskylässä viisi henkilöä ja tarvittaessa olemme valmiita kasvamaan asiakkaittemme kasvavien tarpeiden mukaisesti”, Varjo sanoo.
