Menestystarinat innoittavat

Sekä Suomesta että maailmalta löytyy talotekniikka-alan menestystarinoita, joista on aina mukava lukea. Joskus suhdanteillakin on osuutta asiaan, mutta käytännössä menestys on yleensä seurausta pitkäjänteisestä työstä ja panostuksista niin tutkimukseen, tuotekehitykseen kuin henkilöstöönkin. Lisäksi vaaditaan, että yrityksen omistajat ja toimiva johto puhaltavat tiukasti yhteen ja samaan hiileen ja asettavat katseensa seuraavasta kvartaalista aidosti tulevaisuuteen.

Menestyminen kaupan, teollisuuden tai urakoinnin parissa vaatii erilaisia eväitä. Silti lähtötilanteessa on paljon samankaltaisuuttakin: rohkeutta, ennakkoluulottomuutta ja luja luottamus omaan sekä henkilöstön osaamiseen. Aina ei tarvitse olla maailman paras, usein riittää, että on vain parempi kuin muut.

Talotekniikkaurakoinnissa paranevat suhdanteet alkavat vähitellen sataa kaikkien laariin, mutta niin työmailla kuin järjestöissä olisi syytä miettiä, kuinka alan painoarvoa voisi entisestään vahvistaa. Kentän hajanaisuus on tilaajan etu ja johtaa helposti siihen, että nousukauden hedelmät poimii joku muu. Tästä on näyttöä menneisyydessä.

Laitevalmistuksessa maamme on täynnä menestystarinoita, jotka ovat päättyneet kyyneliin. Liian usein jopa maailman kärkiosaaminen on valunut ulkomaiseen omistukseen. Se ei ole yksin pahasta, mutta hallitsemattomana ilmiönä vie meitä kohti tytäryhtiötaloutta, jossa suuret päätökset tehdään muualla – ja tuskin suomalaisten eduksi.

Onkin vallan käsittämätöntä, että aikanaan jopa kylmä- ja viilennystekniikan suurvallaksi katsottu maa – Suomi – aikoo lakkauttaa kylmäalan korkeakoulutasoisen koulutuksen. Vuodenvaihteen jälkeen alan viimeinen professori laittaa Tampereella pillit pussiin. Ei sen vuoksi, etteikö alan diplomi-insinööreistä olisi kysyntää, vaan sen vuoksi, että alalla ei ole akateemisissa piireissä riittävää nostetta.

Yliopistomaailmassa tulokset lasketaan tohtoreissa ja väitöskirjoissa. Sen sijaan aidolle työvoiman tarpeelle ja kysynnälle ei lasketa enää mitään arvoa. Eli kylmäalan koulutus voisi hyvin, jos meillä olisi valmistunut tohtoreita kortistoon, vaikka kellään ei olisi työpaikkaa. Tässäkö ovat eväät uuteen nousuun?

Heikki Heikkonen