Elvytetään järki kädessä

 

Valtiovalta lähestulkoon tyrkyttää ja osa yrityksistä toki ansaitseekin saada elvytysrahaa toimintansa turvaamiseksi ja työpaikkojen säilyttämiseksi. Vaikka kaikki hallituksen toimet eivät olekaan vaikuttaneet kovin fiksuilta, niin yhtä kaikki siellä näitä ongelmia voidaan parhaiten ja tehokkaimmin ratkaista.

Rakentaminen on siitä kiitollista, että siihen suunnatut investoinnit poikivat sekä aitoa reaaliarvoista omaisuutta että työpaikkoja. Rakennusteollisuus RT:n suhdannekatsauksen julkistuksen yhteydessä toimitusjohtaja Aleksi Randelin muistutti, että päätöksiä on tehtävä nopeasti. Päätöksentekokyky on jopa toipumisen ydinkysymys, koska rakentaminen on merkittävä keino elvyttää koko yhteiskuntaa.

Rakentamisen arvo vuonna 2019 oli 36 miljardia euroa. Tästä kotitalouksien osuus oli 13 miljardia euroa, ja ne vastaavatkin puolesta kaikesta uudis- ja korjausrakentamista.

Kuten Onnisen toimitusjohtaja Martti Forss kertoo, rautakaupoilla menee lujaa, koska ihmiset panostavat nyt koteihinsa – kun ei matkustamaankaan pääse. Ylipäätään ihmisten halukkuutta sekä kykyä panostaa elinpiiriinsä pitäisi nyt hyödyntää.

Kotitalouksille antaisi oivaa buustia kotitalousvähennyksen reilu kasvattaminen ja omavastuun palauttaminen aikaisemmalle tasolle. Se avittaisi myös energiatehokkuuden parantamiseen tähtääviä investointeja, jos ne ovat taloudellisesti perusteltuja.

Asunto-osakeyhtiöille pitäisi suunnata korjausavustuksia siten, että ne motivoisivat pitkäjänteiseen suunnitelmallisuuteen, ei hätiköintiin ja hutilointiin. Molemmat edellä mainituista voisivat olla voimassa koko hallituskauden, minkä jälkeen alkanee olla näkösällä jo toivoa paremmasta.

Kuluvan kesän aikana on synnyttävä päätöksiä, jotka viitoittavat yhteiskuntamme tietä kohti uutta nousua. Lomilta palatessamme maailma voi näyttää paljon valoisammalta kuin nyt, kunhan jaksamme ponnistella ja valtiovalta tarjoaa siihen tukevan selkänojan.

Aurinkoista kesää kaikille!

 

Teksti: Heikki Heikkonen 

Lue lisää

Katso kaikki