”Mites laadit hyvän aikataulun, jos tunnit eivät suunnittelussa riitä?” – Talotekniikka-ala kaipaa lisää yhteistoimintaa
Kimmo Keskiniva tutki talotekniikan optimaalista aikataulutusta rakennushankkeissa. Kävi ilmi, että haasteet eivät liity niinkään itse aikataulutukseen, vaan sitä ympäröiviin asioihin.
Kimmo Keskiniva kuvattiin hänen työpaikallaan Tampereen yliopiston Rakennustalossa. Kuva: Rami Marjamäki.
”Ala on mielestäni mennyt melko riitaisaksi. Osittain tietämättömyyttä. Epäselvyyttä ja muutoksia. Olisi hyvä, jos asiat olisi suunniteltu hyvin, niin riitely ehkä vähenisi”. Tämän kommentin sai Kimmo Keskiniva tutkimushaastattelussa, jossa hän tutki talotekniikan optimaalista aikataulutusta rakennushankkeissa. Tutkimus on osa Talotekniikka 2030 -ohjelmaa.
Keskiniva haastatteli talotekniikkasuunnittelijoita, rakennuttajia sekä talotekniikka- ja projektinjohtourakoitsijoita, jotka työskentelivät HUS Siltasairaala- ja Airport Center Hotel (APC) -hankkeissa. Tavoitteena oli kartoittaa taloteknisen suunnittelun ja urakoinnin ajalliseen hallintaan liittyvät haasteet ja ratkaisevat toimenpiteet, tunnistaa päätösprosessissa ja valintojen vaiheistuksessa olevat haasteet ja ratkaisut sekä huomioida tahtituotannon edellytykset. Monella haastateltavalla oli kymmenien vuosien työkokemus alalta.
Keskiniva korostaa, että tutkimuksessa nousseet ongelmakohdat ovat koko talotekniikka-alan haasteita. Tarkoituksena ei ole yksilöidä tai syyllistää ketään, vaan edistää alaa avoimuuden kautta.
– On tilojen käyttäjien ja koko Suomen kansan etu, että rakentamisen prosessit saadaan paremmiksi, hän muistuttaa.
Uudelleensuunnittelu vie aikaa
Tutkimuksessa Keskiniva havaitsi, ettei suunnittelemisen aikataulutuksessa itsessään juuri koeta haasteita. Aikatauluttamiseen käytetään esimerkiksi ”hihavakiota”, työehtosopimuksen normitunteja, Ratu-kortistoja ja Last Planneria. Yhden haastatellun sähköurakoitsijan yrityksessä tehtävien kestoa arvioidaan laskemalla reaalitunnit tehtäviin kuluvasta ajasta.
”Mites laadit hyvän aikataulun, jos tunnit eivät suunnittelussa riitä?”
Aikatauluhaasteet näyttävätkin Keskinivan mukana liittyvän itse aikataulutuksen sijaan sitä ympäröiviin asioihin: sopimuksiin, toteutusmuotoihin, esivalmisteisiin, tahtituotantoon. Erityisesti suunnittelutuntien loppuminen kesken koettiin ongelmana.
– Esimerkiksi sopimukset eivät ole suoraan aikatauluttamista. Mutta mites laadit hyvän aikataulun, jos tunnit eivät suunnittelussa riitä? Keskiniva pohtii.
Haastateltavat pitivät esimerkiksi moneen kertaan suunnittelemista ongelmallisena: kun ratkaisu on johonkin valmiusasteeseen saakka suunniteltu, tulee reviisio ja jotain täytyy muuttaa.
– Kahteen kertaan tekemisen tuntimäärän arvioiminen on haasteellista ja siihen vaikuttavat monet tekijät. Esimerkiksi projektinjohtourakoinnissa on kehitysvaihe, jossa projektinjohtourakoitsija kehittää suunnitelmia – sanoo käytännössä, että ehdotuksen voisi tehdä taloudellisemmin toisella tavalla. Sitten muokataan.
Uudelleensuunnittelu vie aikaa.
– Osa suunnittelijoista sanoi suoraan, ettei heidän pitäisi tarjota liian halvalla. Silloin tunnit loppuvat kesken. Rakennuttajapuolelta nostettiin esiin suunnittelun johtaminen. Sen pitäisi olla toimiston sisällä riittävän hyvää, jotta suunnittelun tunnit käytetään tehokkaasti, eikä niitä kulu asioiden pyörittelyyn kahvikuppi kädessä.
Haastateltavat ehdottivat, että talotekniikkaurakoitsijat voisivat olla omana projektinjohtourakkanaan.
Rakennuttajapuolella Keskinivan haastateltavat pitivät rajallista suunnittelutuntimäärää sinänsä hyvänä asiana.
– Jos suunnittelua tehdään laskutyönä avoimella lompakolla, sitä on vaikea budjetoida ja ehkä myös ohjata kustannustehokkaasti. Jos tunteja on käytössä niin paljon kuin pystytään käyttämään, käytämmekin suunnittelutoimistossa niitä enemmän.
Lisäsuunnittelun laskutettavuuteen Keskinivan haastateltavat kaipasivat selkeyttämistä. Kentällä on epäselvyyttä siitä, onko kahteen kertaan tekeminen lisälaskutettavaa suunnittelua vai kuuluuko se alun perin sovittuun tuntimäärään. Suunnittelutuntien loppuminen näkyy urakoitsijoiden mielestä myös tuotannossa. He eivät saa silloin suunnittelijalta kannanottoja niin tehokkaasti kuin haluaisivat.
– Suunnittelijan on vaikea tehdä tuotantoa varten talkootyötä, Keskiniva summaa.
Pohdintaa urakkamalleista
Haastatteluvastauksissa nousi esiin toimintamalli, jossa hankkeen päätoteuttaja voidaan hankkia projektinjohtourakointina ja talotekniikkaurakoitsija kiinteällä urakalla. Silloin kiinteän hinnan tarjoaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että tarvittaisiin jo valmiit suunnitelmat.
– Projektinjohtourakoitsija haluaa talotekniikkaurakoitsijat mukaan hyvin varhain. Silloin suunnitelmat eivät ole vielä valmiita, ja ne tehdään keinotekoisesti valmiiksi kilpailutusta varten, Keskiniva avaa.
Tästä seurauksena saadaan Keskinivan mukaan ”muka-valmiit” talotekniikkasuunnitelmat, vaikka arkkitehtisuunnittelu on kesken. Reviisioiden myötä talotekniikkasuunnitelmat joutuvat mukautumaan ja suunnitelmia muutetaan.
– Se tuo haasteita myös talotekniikkaurakoitsijalle. He ovat sitoutuneet tietynlaiseen ratkaisuun vaikka kiinteällä hinnalla, ja sitten ratkaisu muuttuukin.
Haastateltavat ehdottivat, että talotekniikkaurakoitsijat voisivat olla omana projektinjohtourakkanaan. Hankkeessa olisi siis kaksi projektinjohtourakkaa: päätoteuttaja ja talotekniikkapuoli. Silloin kiinteitä suunnitelmia ei tarvittaisi niin aikaisin.
Haastatteluissa nousi esille myös päätoteuttajan eli projektinjohtourakoitsijan hankkeessa aloittamisen ajankohta. Jos se on hyvin varhainen, suunnitelmat ovat enemmän kesken ja niiden kehittäminen suoraviivaisempaa. Hyvin myöhäinen mukaantulo taas saattaa aiheuttaa enemmän kehittämisen tuomaa uudelleensuunnittelua.
Elementtien kokonaishyöty aikatauluun koettiin positiivisena, mutta elementin ja paikalla rakennetun tekniikan yhteensovittaminen aikaavieväksi ja haasteelliseksi. Haastateltavat kertoivat esimerkkejä kylpyhuone-elementeistä: elementin kipsiseinä ei sopinut hormin nousuputkien kannakointiin, palkkirungosta voi väärin suunniteltuna tai asennettuna aiheutua haitallisia jännityksiä elementtiin, Ruotsista tulleissa elementeissä on ollut reikänauhakannakointia, jota ei ole Suomessa sallittu pitkään aikaan.
Suunnittelupuolelta nousi esiin myös toive, että elementtien käytöstä tiedotettaisiin tarjouspyynnöissä. Ne vaikuttavat suunnittelutyön määrään.
Riitaisuutta alalla
Haastatteluissa rakennusala koettiin riitaisaksi. Yhdeksi riitelyn syyksi arvioitiin kiire. Projektinjohtourakoihin kaivattiin malttia, vaikka niiden yhtenä ideana onkin suunnittelu- ja toteutusvaiheen limittäminen ja hankekeston lyhentäminen.
Sekä Siltasairaalassa että APC-hotellissa oli käytössä tahtituotanto. Senkin etuna konsultit Keskinivan mukaan mainostavat aikataulun lyhentymistä. Keskiniva tuntee tahtituotannon hyvin, sillä hän tekee aiheesta väitöskirjaa.
– Tahtituotannon ja projektinjohtourakointimallin ykköstarkoitus ei pitäisi olla nipistää aikataulusta viimeinenkin aika pois, vaan luotettavat prosessit. Yksi projektinjohtourakoitsija sanoi, että malli on menossa väärään suuntaan, jos se menee entistä enemmän kiirehtimiseksi.
Haastatteluissa pohdittiin alan riitaisuuden syyksi myös käytännön osaamisen heikentymistä.
– Jotkut vanhan liiton kaverit korostivat, että ihmisten johtamisesta on siirrytty sopimusjohtamismalliin. Osittain tämä voi johtua aliurakoinnin asteen kasvusta, eli työntekijät on ulkoistettu muualle.
Riitelyä aiheuttaa haastateltavien mukaan myös ihmisten vaihtuminen hankkeissa. Joskus haluttu tahtotila ja yhteistoiminnallisuus ei välity kirjallisista sopimuksista: uusi ihminen on saattanut esimerkiksi tulkita sopimusta sanatarkasti. Tähän ehdotettiin ratkaisuksi yhteistoimintamallia.
Haastatteluissa rakennusala koettiin riitaisaksi.
– Normaalisti projektinjohtourakoitsija ei saa mitään porkkanaa sen miettimisestä, tuleeko suunnittelutunteja lisää, jos hän muuttaa suunnitelmaa. Hän miettii, tuleeko siitä tilaajalle edullisempi. Jos suunnittelija on siinä mukana ja he saavat yhdessä hyötyä, täytyy myös uudelleensuunnittelun kustannukset huomioida.
Huolella ja yhteistyössä
”Siiloutumisesta pitäisi päästä eroon, elikkä lisätä yhteistä tekemistä ja yhteistä kehittämistä. Toisien syyttelyn välttäminen pitäisi olla kaikkien intressi”, kommentoi yksi haastateltavista. Keskinivan mielestä alan ihmiset haluavat tehdä yhteistyötä ja menestyä hankkeissa yhdessä. Tuntea, että on kiva tulla töihin.
– Onko se sitten niin, että varsinkin sairaalahankkeet ovat niin monimutkaisia, että niitä on vain todella haastavaa hallita? Varsinkin, kun on paljon osapuolia, joilla on fragmentoituneesti erilaista vastuualuetta, hän pohtii.
Keskiniva painottaa, että asioiden huolella tekeminen ja suunnitteleminen sekä riittävän ajan varaaminen suunnitteluun, uudelleentekemiseen ja uudelleensuunnitteluun maksaa itsensä takaisin. Hän ei usko säästöjen toteutumiseen ”ennätysnopealla aikataululla ja robotinomisella tekemisellä”.
– Budjetit pitää pystyä perustelemaan ja suunnittelut budjetoimaan. Ei asioita yleensä avoimella kukkarolla voida tehdä. Mutta ei se tilaajaakaan palvele, jos suunnittelutunnit loppuvat kesken. Suunnittelu alkaa tökkiä, työt seisovat ja odotellaan kuvia. On kaikkien etu, että asiat tehdään kunnolla.
Tutkimusta varten tehtiin 15 haastattelua, joista yhteen osallistui kaksi ihmistä. Keskinivan lisäksi tutkimusta ovat olleet tekemässä Sina Moradi, Piia Sormunen, Arto Saari ja Juha-Matti Junnunen.
