Meneekö vetytalous Suomelta sivu suun?

Pitkään on puhuttu ilmastopäästöjen torjunnan yhteydessä yhteiskunnan sähköistämisestä. Ajatushan on kaunis ja kannatettava, kunhan muistamme, että sähkö ei tule vain töpselistä, sitä pitää myös tuottaa. Ja jos sähkön tuottaminen ei ole päästötöntä, niin ei ole sen käyttökään.

Uusiutuvat ja päästöttömät tuuli- ja aurinkovoima kasvattavat osuuttaan, mutta tuskaisen hitaasti, eikä niistä ole pääjärjestelmiksi. Jos antaudumme yksin luonnon armoille, alamme elää kivikautta. Siksi tarvitsemme järkeviä ratkaisuja niin energian kuin etenkin sähkön varastointiin.

Yhtenä ratkaisuna tähän on nähtävissä vetytalous. Suomessa, jossa etäisyydet ovat pitkiä ja talvet kylmiä sekä pimeitä, istuisi vety moneen tilanteeseen kerta kaikkiaan paremmin kuin yltiöpäinen sähköistys. Jos nyt jo itketään sähkön siirtohinnoista, on se pientä sen rinnalle, mihin on mentävä, jos sähköistys jatkuu suunnitellusti ilman suunnitelma B:tä.

Vetykaasua voidaan käyttää sellaisenaan tai raaka-aineena muun muassa synteettisten polttoaineiden valmistukseen. Jos uusiutuvien biopolttoaineiden rinnalle rakennetaan energiainfraa, joka hyödyntää vetyä tai siitä valmistettuja tuotteita, voimme esimerkiksi tavarakuljetukset hoitaa käytännössä päästöttömästi.

Vetyä ja muita neste- tai kaasumaisia polttoaineita on helppo varastoida, kuljettaa ja myös käyttää – suurelta osin niissä järjestelmissä, jotka meillä jo ovat olemassa. Kun esimerkiksi Helsinki siirtyy enenevässä määrin tuottamaan lämpöä hiilen sijaan lämpöpumpuilla, vaatii se rinnalleen valtavan kapasiteetin uutta sähkön tuotantoa. Onko se edes uusiutuvaa?

Suomessa olisi syytä herätä näkemään vetytalouden mahdollisuudet, sillä myös EU aikoo panostaa siihen. Meillä on vahvaa omaa osaamista, tietotaitoa ja selkeä tarve etsiä ratkaisuja, jotka soveltuvat pitkien etäisyyksien maahan paremmin kuin nojaaminen yksin sähköntuotantoon. Säästetään arvokas sähkö sellaiseen tarpeeseen, jota emme voi korvata muilla ratkaisuilla.

Teksti: Heikki Heikkonen