Keskitetty turvaratkaisu suojaa kiinteistöä ja liiketoimintaa

 

Perinteisen kiinteistön turvatekniikka rakennetaan erillisinä kokonaisuuksina. Kilpailutuksissa ja pirstaleisissa urakoissa loppukäyttäjiä parhaiten palvelevat toiminnallisuudet jäävät paitsioon. Mitä nämä toiminnallisuudet sitten ovat, ja miten loppukäyttäjä niistä hyötyy? Otetaan pari esimerkkiä.

Kuvitellaan toimistorakennus, jossa on useita toimijoita. Ei ole fiksua, että koko rakennuksen hälytykset kytkeytyvät pois ensimmäisen työntekijän saapuessa töihin. Ohjelmallisella integraatiolla järjestelmä toimii niin, että kulunvalvonta ohjaa murtohälyttimen alueita saapuvan työntekijän roolin ja oikeuksien mukaisesti. Näin tilat pysyvät suojattuina, kulku on helppoa ja kontrolloitua, eikä ole tarvetta käyttää erikseen kulunvalvontaa ja murtohälytintä.

Kuvitellaan suuri tuotantolaitos, jossa on oma miehitetty valvomo. Erillisten järjestelmien sijaan kameravalvontaohjelmistoa voidaan käyttää graafisena turvavalvomona, jonka kautta vartijat hallinnoivat myös kulunvalvontaa, murtohälytystä ja evakuointijärjestelmiä. Ohjelmallisesti luotavien hälytystapahtumien ansiosta millä tahansa osa-alueella tapahtuvat turvallisuuspoikkeamat näkyvät yhdessä paikassa ja jäävät talteen, kunnes vartija raportoi ne käsitellyiksi.

Keskitetty turvaratkaisu säästää kustannuksia suunnittelu- ja urakointivaiheessa, sillä valtaosa järjestelmistä voidaan asentaa yleiskaapelointiin. Fyysisiä liitäntöjä ei tarvita, koska järjestelmät keskustelevat ohjelmallisesti. Lisäksi muuntojoustavuus minimoi fyysisen työn määrän tilojen käyttötarpeen muuttuessa.

Ja mikä tärkeintä: keskitetty turvaratkaisu suojaa kiinteistöä ja minimoi liiketoiminnan keskeytymiset.

Haluatko kuulla lisää kiinteistöjen turvallisuudesta? Osallistu Turvallisuus – älykkään kiinteistö perusta -webinaariin 27.5.2021. Esillä mm. Matinkylän uusi jääurheilukeskus, joka valitsi Siemensin teknologiakumppanikseen.

 

Matti Helkamo

Liiketoimintajohtaja, kiinteistöjen turvallisuus

Smart Infrastructure, Siemens Osakeyhtiö

Jätä kommentti

*

*