Edullisten sijaan eettisiä hankintoja

Julkisen sektorin kilpailuttamissäännöt vaativat pääsääntöisesti valitsemaan edullisimman ratkaisun. Jos kilpailuasiakirjat laaditaan huolella ja pisteytetään tarkoituksenmukaisesti, voidaan painottaa tiettyjä seikkoja, kuten elinkaariedullisuutta.

Useinkaan tätä mahdollisuutta ei silti hyödynnetä, tai erilaisille vaihtoehdoille jätetään liian vähän tilaa. Hankkeet saatetaan myös rajata niin, ettei uudenlaisille ratkaisuille tai innovaatioille anneta minkäänlaista etulyöntiasemaa. Tämä rajoittaa intoa tuotekehitykseen. Pahimmillaan tilanne heikentää suomalaisen osaamisen vientimahdollisuuksia, kun sille ei saa referenssejä edes kotimaastaan.

Vapaakaupassa on hyvät puolensa, mutta aina ei tarvitsisi olla niin sinisilmäinen. Muualla Euroopassa ja etenkin rapakon takana, kotimaisuusaste saattaa olla hyvinkin ratkaisevassa asemassa etenkin julkiselle hankinnalle – ei yksin sen hinta. Joissain tilanteissa muu ei ole edes mahdollista.

Ei ole tietenkään mahdollista, että aina pitäisi valita suomalainen vaihtoehto. Mutta tuntuu järjettömältä, että verojen ja yhteiskuntavelvoitteiden tunnollisesta hoitamisesta niin sanotusti sakotetaan. Mikäli kisoissa aikoo pärjätä, on monen suomalaisen yrityksen harkittava vakavasti investointeja rajojemme ulkopuolelle kotimaan sijaan. Eikä tämä johdu palkkatasosta. Se johtuu pääosin muista rasitteista, joita kilpailijamaissa ei aseteta.

Kun Suomessa aletaan suunnitella mittavia elvytyshankkeita pääosin julkisella rahoituksella eli veronmaksajien rahoilla, on yksi keskeinen seikka varmistaa hankintoihin ja tukiin liittyvä eettinen aspekti. Emme varmaankaan halua tukea julkisilla varoilla sen enempää työvoiman riistoa, veronkiertoa kuin itsevaltaisia diktatuurejakaan. Mihin tämän rajan asetamme, on täysin itsemme päätettävissä.

Pysykää terveinä ja noudattakaa viranomaisten antamia ohjeita.