Sweco

TkL Ismo Tawast vastaa syyskuun alusta alkaen rakennetun ympäristön vientihankkeiden ja kasvua mahdollistavien erityishankkeiden johtamisesta. 

– Rakennetun ympäristön vientihankkeet sekä nopeasti kasvavat liiketoiminta-alueet, kuten vaativat datakeskushankkeet, ovat Swecolle merkittäviä kasvualueita, joihin meillä on tarjota erittäin monipuolinen kokemus ja osaaminen sekä Suomessa että kansainvälisesti. Näiden vaativien hankkeiden toteuttaminen ja osaamisemme vienti kansainvälisille markkinoille edellyttää kuitenkin systemaattista johtamista ja hyviä kansainvälisiä verkostoja, ja otankin innolla vastaan uuden tehtäväni tämän kasvustrategiaamme tukevan liiketoiminnan edistämisessä, Ismo Tawast kertoo. 

Ismo Tawast

Ins. (YAMK) Jouni Ylhäinen aloittaa toimialajohtajana Talot ja kiinteistöt -toimialalla syyskuun alussa. Jouni on ollut Swecon palveluksessa vuodesta 2005 lähtien, ja viimeisimpänä tehtävänään hän vastasi noin 250 asiantuntijan liiketoimintayksikön johtamisesta.  

– Yhteiskuntamme muuttuu kiihtyvään tahtiin, ja kaupungistuminen, ilmastonmuutos, digitalisaation kehitys ja alati tiukentuvat rakentamisen vaatimukset edellyttävät yhä monialaisempaa osaamista. Sweco tarjoaa laaja-alaista osaamista kaikilla rakennetun ympäristön osa-alueilla, ja on hienoa olla johtamassa tätä monialaista asiantuntijajoukkoa osana laajempaa Swecon organisaatiota, Jouni Ylhäinen sanoo. 

Jouni Ylhäinen

Lue lisää

Katso kaikki