Riittääkö auringosta saatavan energian määrä pientalojen lämmitykseen?
LVI-lehdessä helmikuussa 1978 esiteltiin auringon energian käyttöä pientalojen lämmityksessä. Näkemykset pohjautuivat VTT:n LVI-laboratoriossa tehtyyn tutkimukseen.
Professori Antero Aittomäki ja diplomi-insinööri Timo Kalema avasivat auringon lämmityskäytön edellytyksiä Suomen ilmasto-oloissa. Artikkelissa todistetaan, että myös Suomessa on säteilyenergiaa saatavissa huomattavasti.
”Auringon energian käytön hankaluutena on se, että energiaa on vähiten saatavissa silloin, kun lämmöntarve on suurin”, kirjoittajat toteavat.
VTT:n LVI-tekniikan laboratoriossa oli kehitetty tietokoneohjelma, joka ratkaisi aurinkolämmitysjärjestelmän lämpötaseen tunti tunnilta.
”Lämpötaseessa otetaan huomioon mm. kerääjä, varaaja, lisälämmitys, lämmönvaihtimet sekä rakennuksen ja lämpimän käyttöveden kulutus”, kirjoituksessa todetaan.
Esimerkkilaskelmassa käytettiin 300 m3:n pientaloa, jonka vuotuinen lämmöntarve oli 13360 kWh ja lämpimän käyttöveden kulutus 6860 kWh. Ennakko-oletusten pohjalta laskettiin muutamalle lämmitysjärjestelmälle aurinkolämmityksen lisäkustannukset ja energian hinta.
Artikkelissa tullaan siihen johtopäätökseen, että ilmalämmitys vesivaraajalla ja vesikiertoisella kerääjällä on auringosta saatavan energian kannalta paras vaihtoehto. Tällöin auringosta saatava energia oli kirjoittajien mukaan 20–30 prosenttia suurempi kuin järjestelmällä, jossa on vesikeskuslämmitys.
Kirjoittajat päätyvät siihen, että mikäli aurinkoenergian osuutta pientalojen lämmityksessä halutaan kasvattaa, se onnistuu parhaiten yhdistämällä aktiivisen ja passiivisen järjestelmän.
”Rakennus on ensinnäkin suunniteltava mahdollisimman vähän lämpöä tarvitsevaksi käyttämällä hyväksi ikkunoiden ja pintojen suuntausta, muodon optimointia, sopivaa massojen sijoittelua, hyvää eristystasoa, jne.”, artikkelissa todetaan.
Kirjoittajat suosittelevat myös, että säteilyn kerääjä olisi olennainen osa kattorakennetta, eikä erillinen yksikkö. Myös ikkunoita voidaan heidän mukaansa käyttää kerääjäpintoina.
”Lämmönvaraukseen on pyrittävä käyt-tämään rakennuksen omia massoja. Tällaisen aktiivisen ja passiivisen järjestelmän hyötysuhde jää tosin välttämättä huonommaksi kuin puhtaalla aktiivisella järjestelmällä.”
