Mikä toimii yhdelle, ei usein toimi toiselle

Neljä vuotta sitten yritimme herätellä asukkaita radonmittauksiin neljässä kunnassa, joissa mittauksia oli tehty vähän, mutta mitatut pitoisuudet olivat selvästi suurempia kuin yleensä. Houkutukseksi tarjosimme ilmaisen radonmittauksen 200:lle ensimmäiseksi ilmoittautuneelle.

Teksti: Tuukka Turtiainen, ylitarkastaja, Säteilyturvakeskus

Kampanjasta lähetettiin etukäteen tietoa paikallisille medianedustajille ja kunnan terveysvalvontaan. Media tarttui aiheeseen kaikissa kunnissa, ja terveystarkastajat veivät kampanjatiedotteita kuntien ilmoitustauluille.

Kampanjasta tiedottaminen onnistui: ilmaiset mittauspurkit oli varattu noin vuorokaudessa. Tämän jälkeen alennuksella myytäviä kampanjamittauksia meni enää 19. Päätin selvittää, mikä mittausten tilanne näissä kunnissa on nyt, neljä vuotta kampanjasta.

Ensin hyvät uutiset: Kahdessa kampanjakunnassa mitattujen pien- ja rivitaloasuntojen osuus on noin kaksinkertaistunut kampanjaa edeltävästä tasosta ja on nyt selvästi parempi kuin Suomessa keskimäärin.

Sitten huonot uutiset: Kahdessa muussa kunnassa tilanne on käytännössä sama kuin ennen kampanjaa. Näistä toisessa kunnassa on edelleen mitattu vain noin neljä prosenttia asunnoista, vaikka viitearvo 300 Bq/m3 on ylittynyt 11 prosnetiss mittauksia.

Kyseisessä kunnassa löydettiin kampanjan aikana myös yksi raju radonpitoisuus, peräti 2 300 Bq/m2. Tämäkään ei valitettavasti ole saanut asukkaita tekemään mittauksia. Sama keino – eri tulokset.

Olemme vuosien saatossa kokeilleet monia keinoja mittausaktiivisuuden parantamiseksi. 2000-luvun alussa lanseeratut, kuntien kanssa yhteistyössä toteutetut Radontalkoot olivat aluksi tehokkaita, ja niissä mitattiin vuoteen 2014 mennessä noin 40 000 asuntoa. Loppuvuosina mittausinnostus kuitenkin hiipui selvästi, joten olemme yrittäneet uudenlaisia viestintäkeinoja käyttäen apuna viestintäkonsultteja.

Erikoisin uusista viestintätempauksista oli Ämpärijamboree, jossa jaoimme erään kauppakeskuksen käytävällä ilmaisia ämpäreitä, joissa oli sisällä ilmainen mittauspurkki. Ämpärit menivät käsistä, mutta ilmaisista mittauspurkeista palautui laboratorioon analysoitavaksi vain vajaa 60 prosenttia. Uudenlaista yhteistyötä on tehty myös suosittujen bloginpitäjien kanssa: lukijat ovat voineet seurata radonmittauksen tekemistä bloginpitäjän kodissa.

Uudet keinot ovat varmasti saaneet ihmisiä mittaamaan. Mittausmäärällisesti tehokkaimmiksi olemme kuitenkin havainneet valtakunnalliset uutiset. Aina, kun jokin valtakunnallinen media uutisoi radonista, mittausten tilausmäärissä näkyy suuri piikki.

Valtakunnalliselle medialle täytyisi kuitenkin tarjota jotain uutta radonrintamalta, jotta uutinen syntyisi. Radonia on tutkittu meillä jo niin kauan, että mitään mullistavaa siitä tuskin enää löytyy.

Vaikuttaa siltä, että olemme pian saturaatiopisteessä. Ihmiset tietävät radonin ja sen haitallisuuden keskimäärin jo hyvin. Ne, jotka ovat terveydestään kiinnostuneet, ovat mittaukset tilanneet.

Sitten on suuri määrä niitä, jotka tietävät radonin haitallisuuden, mutta jostain syystä eivät mittausta halua tehdä. Tai sitten luullaan, että radonkartan ”sinisellä alueella” radonia ei voi esiintyä. Viitearvon ylityksiä tavataan kuitenkin koko maassa.

Valitettavaa on myös, että vain noin puolet asunnoista, joissa mitataan viitearvoa suurempi pitoisuus, korjataan parin vuoden sisällä mittauksesta. Niin kauan kuin lainsäätäjä ei halua radonmittauksia pakollisiksi uudisrakennuksiin tai radonmittaustodistuksia ei vaadita asuntokauppojen yhteydessä, jatkamme jalkatyötä viestinnän parissa: messuilla, koulutustilaisuuksissa, oppilaitoksissa, Twitterissä, Facebookissa, www-sivullamme… ja blogeissa.

Blogikirjoitus on julkaistu aiemmin Sisäilmauutisissa 18.2.2019.