Melun monet muodot
Melu on ääntä, joka häiritsee. Tutkin melua, jotta melua olisi maailmassa vähemmän. Melu altistaa stressille ja univaikeuksille, ja kaupunkielämässä melua on kaikkialla. Ympäristömelun lisääntyessä kodin ääniympäristöllä on entistä tärkeämpi rooli hyvinvoinnillemme, ja myös talotekniikan äänet ovat tärkeä osa kodin äänimaisemaa.
Kovat äänet häiritsevät enemmän kuin hiljaiset, ja melun haitallisuutta arvioidaan pääsääntöisesti mittaamalla sen voimakkuutta. Mutta melua on monenlaista, ja se voi häiritä eri tavoin. Voisi sanoa, että melulla on monta muotoa.
Näin kesän kynnyksellä voidaan jo ounastella itikoiden kuoriutumista. Hyttysen ininä on hyvä esimerkki äänestä, joka ei ole kovin voimakas, mutta on erittäin häiritsevä. Koska ääntä ei ole ilman lähdettä, tässäkin tapauksessa absoluuttisesti paras meluntorjuntatoimenpide on äänilähteen vaimentaminen. Jos jokin laite kotona inisisi samaan tyyliin, alkaisi nopeasti tehdä mieli antaa sille sama kohtalo kuin kesäyön itikalle, vaikka äänen voimakkuuden puolesta ääni menisikin alle sallittujen ohjearvojen.
Ininät ja ujellukset lisäävät melun häiritsevyyttä huomattavasti. Melumittauksissa äänien tonaalisuutta tarkastellaan erikseen, kun siihen on aihetta. Ininän lisäksi myös kovat yhtäkkiset äänet, kolinat, pamaukset tai koiran haukunta häiritsevät enemmän kuin tasainen ääni. Kuulo on ihmisen hälytysmekanismi, ja äkkiväärät äänet kertovat lähestyvästä uhasta. Ei olekaan ihme, että impulssimaisten äänten on todettu olevan häiritseviä, minkä takia impulsiivisuus otetaan huomioon myös ympäristömelumittauksissa.
Olet ehkä kuullut valkoisesta tai pinkistä kohinasta, ehkä jopa violetista, ruskeasta tai sinisestä.
Melussa voi olla myös aaltomaista voimakkuuden vaihtelua, joka on pahimmillaan erittäin häiritsevää. Jos aaltomaisuus on hyvin nopeaa, ääni kuulostaa karhealta. Joissakin moottoreissa tietynlainen karheus voi olla jopa toivottavaa, mutta toisissa tapauksissa kyse voi olla laiteviasta. Kun aaltomaisuus hidastuu, melu voi alkaa muistuttaa esimerkiksi huonosti vetävän viemärin pulputusta. Kun aaltomaisuus taas on äärimmäisen hidasta, melu alkaa muistuttaa hiljalleen rantaan lyövien aaltojen ääniä. Tällainen kohina on monen mielestä jopa rauhoittavaa, eikä siis melua laisinkaan.
Kaikki mikä kohisee, ei siis välttämättä häiritse. Kohinasta voi jopa olla hyötyä. Avotoimistoissa kohinalla voidaan peittää työkaverien hölötykset, koska muuten sen uuden killeri-sudokun täyttämisestä ei tulisi mitään. Puhe häiritsee, kun siltä ei pääse pakoon, ja konteksti tekee melun.
Kaikilla äänillä on oma värinsä. Olet ehkä kuullut valkoisesta tai pinkistä kohinasta, ehkä jopa violetista, ruskeasta tai sinisestä. Väri kertoo melun taajuussisällöstä, karakterista. Hiljattain julkaistujen tutkimusteni perusteella sävyltään terävä, korkeille taajuuksille painottuva kohina on yleensä häiritsevämpää kuin sävyltään bassovoittoisempi ääni.
Ininät ja impulssit, aaltomaisuus ja väri – äänen monet muodot vaikuttavat melun häiritsevyyteen. Sen voimakkuuden lisäksi.
Kirjoittaja Antti Kuusinen on Turun ammattikorkeakoulun erikoistutkija (TkT).