Leikkaussaleihin kaivattiin puhdasta ilmaa vuonna 1987

Vuonna 1987 LVI-lehdessä todettiin, ettei sairaaloiden leikkaussalien ilmastoinnin ainoa merkitys ole siinä, että henkilökunta ja potilas saisivat raitista ilmaa hengitettäväkseen. Jutussa todettiin, että runsas puhdas ilma vähentää merkittävästi infektioriskiä. Esille nostettiin myös rahan merkitys: se, että infektiot aiheuttavat monessa sairaalassa kymmenien miljoonien kustannukset.

Jutussa kerrottiin Heinolan Reumasairaalasta, jolla oli vuonna 1987 muutaman vuoden kokemus puhdastilatekniikan mukaisista leikkaussaleista. Reumasairaalassa uusittiin ilmastointi, ja sairaalan infektioprosentti oli jo ennen uudistusta alhainen. 0,3 prosentin vähennys infektioissa oli sairaalan ylilääkäri Martti Hämäläisen mukaan kuitenkin merkityksellinen.

”Etenkin nivelreumapotilaille mahdollisimman pieni infektiovaara on erittäin tärkeää, koska heidän vastustuskykynsä on normaalia heikompi. – – Siinä mielessä meidän onkin tässä talossa oltava puhtauden suhteen niin tarkkoja kuin mahdollista”, Hämäläinen sanoi.

Se, että Reumasairaalassa infektioprosentti oli jo ennen ilmastoinnin uusimistakin vain vähän yli yhden prosentin, oli Hämäläisen mukaan seurausta paitsi asian tärkeyden ymmärtämisestä ja huolellisuudesta, myös siitä, ettei sairaalassa ollut infektiovaaraa aiheuttavaa kirurgiaa.

Hämäläinen muotoili sairaalan aiemmat olosuhteet niin, että sairaalan vanhoissa leikkaussaleissa oli tavallinen konventionaalinen ilmanvaihto, jossa oli ”periaatteellinen suodatus”.

”Luennoilla minulla oli tapana sanoa, että ilma vaihtuu leikkaussaleissamme neljä kertaa – mutta en tiedä, missä yksikössä. Varsinkin kesäisin oli ongelmia, kun lämpötila nousi jopa 28­–29 asteeseen ja leikkausajat pitkittyivät: ikkuna oli pakko aukaista, koska leikkaushenkilökunnan hikoilu olisi aiheuttanut omat riskinsä.”

Hämäläinen piti laminaarivirtausta hyvänä, mutta hän ei silti nähnyt sitä minään kaikki ongelmat poistavana ”kultaisena vasikkana”.

”Parasta olisi, jos olisi mahdollisuus valita tilanteen mukaan vertikaalisen virtauksen sijasta myös horisontaalinen virtaus. Joissakin leikkauksissa lääkärin on kumarruttava potilaan päälle, ja tällöin ylhäältäpäin tuleva virtaus saa epäpuhtauspartikkelit kulkeutumaan lääkäristä haavaan”, hän sanoi.

Jutussa muistutettiin, että ihminen on melkoinen epäpuhtauslähde, eikä suojavaatetuksellakaan saada sataprosenttista eristystä. Joissakin ulkomaisissa sairaaloissa käytettyjä henkilökohtaisia ”avaruuspukuja” Hämäläinen piti liikkumista rajoittavina.

Horisontaalisen virtauksen valintamahdollisuuden antavaa tekniikkaa Hämäläinen epäili epäkäytännölliseksi toteuttaa ainakin vanhoihin saleihin sijoitettuna, koska suodatinyksiköt veivät suuren tilan, eikä hänen tietämänsä mukaan missään sellaista ollutkaan käytössä.

”Ruotsissa tekniikkaa on kokeiltu, mutta tarkkoja tuloksia en kokeilusta ole kuullut”, Hämäläinen sanoi.

”Laminaarivirtauslaitteisto verottaa leikkaussalikorkeutta, sen seurauksena leikkausvalaisimet sijoittuvat melko alas. Joissakin erikoisasennoissa kirurgin pituus aiheuttaa sen, että pää kopsahtaa suodatinyksikön alapuolella olevaan leikkauslamppuun. Joten korkeutta määriteltäessä on syytä muistaa pitkiäkin leikkauksentekijöitä.”