Digipeikko kolkuttaa ovellesi

Digitaalisuus on päivän sana ja meillä jokaisella on oma käsityksemme siitä. Käsityksiämme yhdistää yleensä ainakin yksi asia – pelko.

Ihminen suhtautuu luonnostaan epäluuloisesti kaikkeen uuteen ja tämä terve epäluulo on ollut merkittävässä asemassa, kun esi-isämme ovat käyneet selviytymistaisteluaan ja selvinneet siitä voittajina.

Se on edellyttänyt kuitenkin epäluulon muuttumista kiinnostuksen kautta asiaan tutustumiseksi. Kun uusi asia ei enää olekaan tuntematon, se ei enää ole niin pelottava ja kiinnostus muuttuukin haluksi tietää enemmän asiasta, mikä taas johtaa oppimiseen.

Digitaalisuus edustaa meidän maailmassamme muutosta. Muutos koetaan yleensä uhkana, jota yritämme joko välttää, torjua tai ymmärtää. Usein yritämme järkisyin perustella vierasta asiaa ja sitten ihmettelemme, kun ihmiset eivät pääse peloistaan eroon.

Pelko on kuitenkin tunne ja tunnetta on vaikea järkisyin muuttaa. Tunnetilan tärkeä muutosvoima on kokemus.

Kun koemme asioita, ne menevät suoraan tunnemaailmaamme ja jättävät vahvan kokemusjäljen. Se taas muuttaa suhtautumistamme asioihin jatkossa, yksi kokemus kerrallaan. Jos kokemukset ovat positiivisia, niin vähitellen pääsemme eroon pelostamme uusia asioita kohtaan ja kun pelko väistyy, syntyy tilaa uteliaisuudella ja sitä kautta uusille kokemuksille ja oppimiselle.

Valitettavasti maailma muuttuu ympärillämme niin valtavaa vauhtia, että menetämme helposti hallinnan tunteen. Kun sitä ei ole, heikkenee yksi ihmisen ”tarvehierarkian” peruskivistä eli turvallisuuden tunne.

Jos turvallisuuden tunnetta ei ole, olemme tavallaan koko ajan reaktiossa. Sen seurauksena kaikki uusi tuntuu uhkaavalta, eikä siihen tutustuminen juurikaan meitä kiehdo.

Mielestäni yksi niin digitalisaation kuin muidenkin muutosten onnistumisen edellytyksistä on turvallinen ympäristö. Media lietsoo pelkoja listaamalla ammatteja, jotka katoavat ja kertomalla muita kauhujuttuja meidät korvaavista roboteista.

Siksi työpaikallakin pitäisi nyt keskittyä turvallisuuden tunteen lisäämiseen. Koska täysin turvattuja työpaikkoja ei enää juurikaan ole ja perinteisten asioiden osaamiseen perustuva tekeminen ei välttämättä ole tae tulevaisuuden menestyksestä, olisi yrityksissä keskityttävä hyvään johtamiseen.

Heti turvallisuuden tarpeen jälkeen seuraavana tulee ”kuulumisen tarve”. Me haluamme kuulua joukkoon, sillä olemme perusjuuriltamme laumaeläimiä, jotka ovat kerääntyneet yhteen pärjätäkseen yhdessä ulkoisia uhkia vastaan.

Uskonkin, että mikäli johtajat – niin yritys- kuin poliittisetkin – onnistuvat luomaan hyvän yhteisön, jossa ihmiset kokevat kuuluvansa joukkoon ja jossa luottamus on keskiössä, syntyy jäsenille turvallisuuden tunne. Ja koska tunne on totta, ainakin juuri sillä hetkellä, tällainen joukko on huomattavasti valmiimpi kohtaamaan muutosta.

Sitä kokemalla opitaan ensin vähitellen kiinnostumaan muutoksesta, sitten hyväksytään se ja lopulta luontainen uteliaisuutemme ajaa meidät rakastamaan sitä. Muutosta rakastava, kokemuksista oppiva ja perinteitä kunnioittava joukko, jonka vahva yhtenäisyyden tunne perustuu ehdottomaan luottamukseen, pystyy kääntämään muutokset mahdollisuuksiksi ja selviää niistä voittajina.

Olkaamme siis toisillemme luottamuksen arvoisia ja kohdataan yhdessä avoimin mielin meidänkin alaamme kohtaava digitalisaatio. Se tulee muuttamaan työskentelytapojamme, mutta kun yhteistyömme perustuu vahvoihin Suomalaisuuden arvoihin eli rehtiyteen, rohkeuteen ja luottamukseen, niin käännämme muutoksen voitoksemme ja meistä tulee digitaalisuudenkin edelläkävijöitä.

”Olemme perusjuuriltamme laumaeläimiä, jotka ovat kerääntyneet yhteen pärjätäkseen yhdessä ulkoisia uhkia vastaan.”

 

Teksti: Kimmo Kedonpää

Jätä kommentti

*

*