Wirmax Oy
Sampo Kautto on aloittanut Wirmax Oy:n toimitusjohtajana. Kautolla on vahva kokemus korjausrakentamisesta ja erityisesti teknologisista ratkaisuista, joilla koko ala on kehittynyt. Kautto on toiminut aiemmin toimitusjohtajana perustamassaan YIT Talontekniikka Oy:ssä (ent. Projektipalvelu Talontekniikka Oy). Kautto on perustanut ja johtanut myös Homerun.net ohjelmistoyhtiötä, joka on nykyisin osa norjalaista Smartcraft-konsernia.
Toimitusjohtajan tehtävät jättävä Jarkko Niemikorpi jatkaa yhtiössä kaupallisena johtajana. Wirmax-konserni on kehittynyt merkittäväksi talotekniikan toimijaksi Niemikorven johdossa viimeisten kolmen vuoden aikana. Konsernin liiketoiminta on lähes nelinkertaistunut ja yhtiö on kehittynyt sähköasennusliikkeestä täyden palvelun taloteknisen huollon toimijaksi, sekä kiinteistöjen vihreän siirtymän toteuttajaksi Wirmax Wise-konseptin myötä. Konserniyhtiöt tekivät 17,5 M€ liikevaihdon vuonna 2023.