Wavin

Wavin on nimittänyt Kian Vigsøn uudeksi Nordic Sales Development Manageriksi. Kyseessä on uusi, poikkitoiminnallinen rooli, jonka painopiste on myynnin kehittämisessä ja kasvussa erityisesti yhteistyössä tukkuliikkeiden ja kansallisten myyntipäälliköiden kanssa. Tavoitteena on vahvistaa Wavinin pohjoismaista läsnäoloa ja edistää yhtenäisempää myyntityötä eri markkinoiden ja liiketoiminta-alueiden välillä, kerrotaan Wavinin tiedotteessa.
Uusi tehtävä on osa Wavinin strategista linjausta. Se sijoittuu pohjoismaiseen johtoryhmään, jota vetää Nordic Country Director Henrik Falck. Kian Vigsø siirtyy tehtävään Wavinin ostopäällikön roolista. Hänellä on laaja kokemus sekä strategisesta että operatiivisesta työstä, ja vahva tuntemus yrityksen sisäisistä prosesseista.
– Keskityn tukemaan kansallisia tiimejä niin asiakastapaamisissa kuin neuvotteluissakin. Samalla tehtäväni on varmistaa, että työskentelemme pitkäjänteisesti ja kestävän kasvun suuntaisesti, Kian Vigsø sanoo.
Yhteinen suunta ja potentiaali Pohjoismaissa
Henrik Falckin mukaan Vigsøstä tulee keskeinen hahmo työssä, jonka tavoitteena on lisätä yhtenäisyyttä eri maiden ja liiketoiminta-alueiden välillä.
– Kian tuo jo entuudestaan vahvaan pohjoismaiseen myyntitiimiin dataohjatun ja analyyttisen lähestymistavan. Hänen tarkka näkemyksensä markkinoista, sisäisistä rakenteista ja vankka liiketoimintaosaamisensa tekevät hänestä avainhenkilön. Hän voi terävöittää koko yrityksen yhteistä suuntaa, ja näin hyödyntää synergiaa Pohjoismaissa – asiakkaidemme eduksi.
Erityisesti Norja ja Ruotsi korostuvat uudessa roolissa, sillä lämmitys- ja jäähdytysratkaisujen markkinapotentiaali on näissä maissa merkittävä.
– Meillä on vahvat tuotteet ja laaja kokemuspohja. Nyt on kyse siitä, että pääsemme lähemmäs markkinaa ja luomme arvoa aidossa vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa, Kian Vigsø toteaa.