Wavin Suomi´

Wavin Suomi on nimittänyt Sami Rintalan uudeksi hulevesijärjestelmien asiantuntijaksi. Uudessa roolissaan hän vastaa koko Suomen alueella Wavinin hulevesijärjestelmien tuotteista ja kokonaisista järjestelmistä.

Sami Rintalan uusi rooli keskittyy hulevesijärjestelmien tunnettuuden lisäämiseen Suomessa sekä yhteistyön tiivistämiseen suunnittelutoimistojen, arkkitehtien, rakennuttajien, kiinteistökehittäjien ja kuntien kanssa. Hänen tavoitteenaan on varmistaa, että Wavinin ratkaisut ja tuotteet näkyvät rakentamisen tulevaisuudessa ja yhä useammissa infrastruktuuriprojekteissa.

– Aiemmin vastasin tietyn maantieteellisen alueen kiinteistöteknisistä ja infrarakentamisen tuotteista Suomessa. Nyt vastuullani on koko Suomen hulevesijärjestelmien tuotteet, ratkaisut ja suuremmat järjestelmäkokonaisuudet, Rintala kertoo. Hän jatkaa:

– Myös asiakaskuntani muuttuu merkittävästi. Aiemmin yhteistyökumppanini olivat pääosin tukkuliikkeitä ja urakoitsijoita, mutta jatkossa työ painottuu enemmänkin suunnittelijatoimistoihin, arkkitehtitoimistoihin, rakennuttajiin, kiinteistökehittäjiin ja kuntien ja kaupunkien toimijoihin.

Uuden roolin sisältö on Rintalalle kuitenkin tuttua, sillä hulevesituotteet kuuluivat osittain myös hänen aiempaan rooliinsa. Asiantuntemusta Rintalalta siis löytyy jo ennestään: 

 – Odotan innolla, että pääsen syventämään asiantuntijuuttani sekä jakamaan sitä muille edelleen roolimuutoksen myötä. 


Hyvä ilmapiiri ja merkityksellinen työ

Rintala on työskennellyt Wavinilla pitkään. Hän arvostaa yrityksen mainetta, tuotteita sekä avointa työilmapiiriä. Wavinin työn merkityksellisyys tulevaisuuden ratkaisujen kehittäjänä ja edelläkävijänä tuo myös Rintalan työhön tärkeää painoarvoa ja pitkäjänteisyyttä. 

 – Wavinilla on hyvä maine toimittajana, monipuoliset ja innovatiiviset tuotteet sekä erinomainen työilmapiiri. Johtamiskulttuuri yrityksessä on mainio – aina saa apua ja neuvoja, kun pyytää, hän toteaa ja jatkaa:

– Henkilökohtaiset tavoitteeni ovat hulevesiin liittyvän tuoteportfolion laajentaminen Suomessa, henkilöstön kouluttaminen sekä hulevesijärjestelyihin liittyvissä kysymyksissä yhteyshenkilönä toimiminen. 
Wavin on sitoutunut tarjoamaan innovatiivisia ja kestäviä ratkaisuja, jotka edistävät elämää kaikkialla maailmassa. Rintala jakaa tämän yrityksen vision. 

– Tavoitteenani on myös lisätä Wavinin hulevesijärjestelmien tunnettuutta Suomessa, ja tehdä tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Haluan olla mukana varmistamassa, että kaikilla on tulevaisuudessa puhdas ja viihtyisä elinympäristö, jossa puhdasta vettä on kaikkien saatavilla, ja jossa kaupunkien infrastruktuurissa huomioidaan veden kierrätyksen ja uudelleenohjaamisen mahdollisuudet, Rintala päättää.

Lue lisää

Katso kaikki