Sweco Finland

Tuomo Tiilikainen nimitetty Sweco Finlandin digitaalisen liiketoiminnan kehitysjohtajaksi. Tiilikainen tulee osaksi Sweco Finlandin johtoryhmää.

Tiilikainen on aiemmin toiminut 13 vuoden ajan digitaalisen liiketoiminnan ja palveluiden johtamisen sekä johtamisen kehittämisen parissa, ja ennen Swecolle tuloaan liikkeenjohdon konsulttina muun muassa Talent Vectialla.

”Olen erittäin iloinen päästessäni viemään digitalisaatiota eteenpäin Swecon kaltaisessa asiantuntijayrityksessä. Swecon tekemällä työllä on suuri yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Digitalisaatio on tuonut rakennettuun ympäristöön ja ihmisten arkeen jo valtavia parannuksia, ja Swecolla on mahdollisuus olla tuottamassa kokonaan uusia avauksia esimerkiksi kaupunkikehitykseen tai teollisuuden tarpeisiin. Sweco on aina ollut edelläkävijä digitalisaation parissa ja yhtiössä on erittäin paljon siihen liittyvää huippuosaamista”, Tiilikainen sanoo.