Senaatti-kiinteistöt
Valtion kiinteistöistä vastaavan Senaatti-kiinteistöjen operatiiviseksi johtajaksi ja Senaatti-konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty 1.9.2024 alkaen Jonni Laitto. Hän siirtyy tehtävään Senaatti-konsernin rakennuttamisjohtajan tehtävästä. Operatiivisen johtajan tehtävässä Laitto tulee vastaamaan Senaatti-kiinteistöt-liikelaitoksen operatiivisesta toiminnasta valtakunnallisesti ja toimii Senaatti-kiinteistöjen johtoryhmän puheenjohtajana.
Jonni Laitto on toiminut Senaatissa vuodesta 2013 lähtien erilaisissa rakennuttamis- ja johtotehtävissä, Puolustushallinnon rakennuslaitoksessa projektipäällikkönä sekä arkkitehtitoimistoissa ulkomaisen liiketoiminnan kehitystehtävissä ja suunnittelutehtävissä. Laitto on valmistunut arkkitehdiksi Yhdysvalloissa.