ORAS GROUP

 

DI Kari Lehtinen (kuvassa) on nimitetty Oras Groupin toimitusjohtajaksi 1.1.2019 alkaen.

Oras Groupin nykyinen toimitusjohtaja Markus Lengauer jatkaa tehtävässään vuoden 2018 loppuun asti, minkä jälkeen hän siirtyy Oras Groupin hallituksen jäseneksi.

Lehtinen on työskennellyt aikaisemmin eristeratkaisuja valmistavan Paroc Group Oy:n toimitusjohtajana, ja hänellä on pitkä kokemus kansainvälisistä johtotehtävistä rakennusteollisuudessa. Lehtinen aloittaa Oras Groupin varatoimitusjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä 5.11.2018 alkaen.

”Kari Lehtisellä on pitkä kansainvälinen kokemus rakennusmateriaaliteollisuudesta ja uutta näkemystä yhtiön tulevaisuudelle, mikä vakuutti Oras Groupin hallituksen hänen soveltuvuudestaan luotsaamaan yhtiötä tulevina vuosina”, kertoo Oras Groupin hallituksen puheenjohtaja Jari Paasikivi.

”Olen iloinen ja ylpeä siitä, että pääsen omalta osaltani kehittämään Oras Groupin tarinaa ja luomaan arvoa asiakkaillemme ja henkilöstöllemme. Oras Group on vahva perheomisteinen yritys, jonka taustalla on 70 vuotta teollista yrittäjäperinnettä. Yhtiössä yhdistyvät hienosti perheyrityksen perinteet, kansainväliset asiakkaat, vahvat ja luotetut brändit sekä henkilöstön omistautuneisuus työlleen”, Lehtinen sanoo.