Are Oy
Antti Viitanen aloitti 28.8.2023 ARE:lla projektiliiketoiminnan Hämeen yksikönjohtajana. Viitanen toimii tehtävässään Tampereella.
Viitasella on vahva tausta hankekehityksen ja suunnittelun johtamisesta. Hän raportoi uudessa tehtävässään projektien liiketoimintajohtaja Anne Piipariselle.
– Antti tuntee talotekniikka-alan erinomaisesti ja hänellä on laajaa osaamista erilaisista yhteistyömalleista sekä urakkamuodoista. Olemme iloisia saadessamme Antin joukkoomme, ja vauhdittamaan Tampereen markkina-alueemme toimintaa, Piiparinen sanoo.
Antti kertoo ARE:n edustavan hänelle vakaata perheomisteista yhtiötä, joka on merkittävin työllistäjä talotekniikka-alalla.
– ARE on talotekniikan jättiläinen, jonka katon alta löytyy laajaa osaamista aina vaativiin hankkeisiin asti. Aloitan innolla uudessa tehtävässäni, ja odotan yhteistyötä ARE:n osaavien ammattilaisten kanssa, Viitanen sanoo.