Ahlsell

Sähkötoimialan johtajana on aloittanut Tomi Muurinen, 40. Muurinen siirtyi Ahlselille sähköistysratkaisuja tarjoavalta Ensto Finland Oy:ltä, jossa hän ehti työskennellä lähes 10 vuotta myynnin eri johtotehtävissä. Hän tuo mukanaan monipuolista osaamista sähkötoimialan eri sektoreilta ja vankkaa kokemusta sekä myynnistä että tuotehallinnasta.

”Olin viimeiset seitsemän vuotta myynti- ja markkinointijohtajana sähköteollisuuden valmistavalla puolella, joten on mukavaa vaihtelua päästä tekemään töitä toimittajastrategioiden parissa. Pystyn tuomaan Ahlsellin toimintaan enemmän tavarantoimittajan näkökulmaa, mikä parantaa jatkossa yhteistyötämme tukkutoiminnan eri osapuolten kanssa”, Muurinen kertoo.

Muurinen näkee sähköalan kehittyvän entistä digitaalisemmaksi. Samalla kaupankäynti jatkaa nopeaa sähköistymistään.

”Digitalisoituminen tarjoaa toimialalla jatkuvasti uusia mahdollisuuksia lisätä myyntiä. Suomessa on menneillään rakentamisen kasvubuumi, mikä tulee näkymään vielä pitkään myös sähkötoimialan kasvuna. Suhdanteet vaikuttavat lupaavilta lähitulevaisuudessa.Tämän vuoksi myös Ahlsellilla on tavoitteena kasvattaa teknisen kaupan tuotteiden valikoimaansa. Meillä on lisäksi käytössä erinomainen sähköisen kaupan osaaminen ja kattava nettikauppa.”

 

 

 

Lue lisää

Katso kaikki