VINO NOBILE DI MONTEPULCIANO – Jalosukuinen viini Toscanasta

Teksti  Juha-Ville Mäkinen Kuva: Denise Mäkinen 

Historiallinen paikkakunta

Vino Nobile di Montepulcianon tuotantoalue sijaitsee viehättävän Etelä-Toscanalaisen Montepulciano-nimisen kaupungin ympäristössä, noin 40 km Sienasta kaakkoon. Korkean kukkulan laelle rakennettu kaupunki on itsessään kuin ikkuna historiaan, sen jyrkkiä katuja kulkiessaan tuntee siirtyvänsä keskiaikaan.

Alue on ollut asutettuna vielä kauan pidempään, ensimmäiset tiedossa olevat asukkaat olivat täällä ennen roomalaisten tuloa asuneita etruskeja. He tunsivat viininvalmistuksen, opittuaan sen luultavasti kreikkalaisilta, joten alueella on todennäköisesti tuotettu viiniäkin jo tuhansia vuosia.

Viinikin on historiallinen

Vino Nobile on myös viininä historiallinen ja siitä löytyy kirjallisia tietoja 1500-luvulta lähtien. Tuolloin se oli hyvin suosittua paikallisten aristokraattien keskuudessa, joka osaltaan selittää sen nimenkin.

Vino Nobile di Montepulciano tarkoittaa Montepulcianon jaloa viiniä. Se oli myös hyvää viiniä arvostavien kirkonmiesten suosiossa ja muun muassa paavi Paavali III:n tiedetään ylistäneen sen erinomaisia ominaisuuksia.

Vino Nobile di Montepulciano esiintyy myös Francesco Redin kuuluisassa runossa ”Bacchus Toscanassa”, jossa sitä kuvataan ”kaikkien viinien kuninkaaksi”. Sen ylistys jatkuu edelleen kuuluisan ranskalaisen kirjailijan Voltairen teoksessa ”Candide”.

Täysiverinen laatuviini

Suurikin suosio on katoavaista ja Montepulcianon punaviinien suosio hiipui 1800-luvun lopulla. Ne vaipuivat 1900-luvulla lähes unohduksiin, kun samanaikaisesti samoista janoisista kiinnostuneet Montalcino ja Chianti rynnistivät Montepulcianon ohi viinimarkkinassa.

Montepulcianon viinit elivät pitkään uneliaista aikaa ja niitä kaupiteltiin sotien jälkeen jopa Chiantina (alue kuuluu myös Chianti Colli Senesi-nimiseen tuotantoalueeseen). Maineen palautus alkoi vuoden 1966 jälkeen, kun alue sai DOC laatuluokituksen ensimmäisten Italian viinien joukossa. Vino Nobilen arvostus oli vakiintunut vuoteen 1980 mennessä, jolloin sille myönnettiin korkein DOCG-luokitus.

Vaatii ja kestää aikaa

Vino Nobile on täyteläinen, mutta nuorena kovahko ja tiivis punaviini, joka vaatii pitkähköä kypsytysaikaa ennen pehmenemistään. Vino Nobile on tyypillisesti väriltään ruskeaan vivahtava rubiininpunainen, johon viinin kypsyessä kehittyy tiilen mieleen tuova oranssi sävy.

Viinille on tunnusomaista kirsikkaan ja luumuun viittaavat aromit, lisäksi sen mausta erotetaan usein kypsää mansikkaa. Rakenteeltaan Vino Nobilet ovat tyypillisesti keskitäyteläisiä ja tanniinisia sekä melko hapokkaita.

Niiden kypsytyskestävyys on yleensä hyvä, joidenkin vuosikertojen viinejä voi varastoida jopa parikymmentä vuotta. Jotkut paikalliset valittelevat sitä, että Vino Nobilen tuotantosääntö mahdollistaa melko laajat mahdollisuudet eri rypälesekoituksiin ja myös erilaisiin kypsytysastioihin. Sen takia viinien tyyleistä voi löytää jonkin verran tuottajakohtaisia eroja, jota toiset pitävät puolestaan alueen viinien rikkautena.

Tarkat tuotantosäännöt

Tuotantosäännön mukaan Vino Nobile di Montepulcianoon käytettävien rypäleiden on oltava peräisin Montepulcianoa ympäröiviltä kukkuloilta 250–600 metrin korkeudelta Orcia ja Chiana-jokien väliseltä alueelta.

Vino Nobile on useimmiten sekoiteviini, jonka valmistuksessa on käytettävä vähintään 70 prosenttia Sangiovese-nimisiä rypäleitä (paikalliselta nimeltään Prugnolo Gentile), johon voidaan lisätä enintään 30 prosenttia muita alueella sallittuja tummia rypäleitä ja enintään viisi prosenttia muita sallittuja vaaleita rypäleitä. Se voi olla myös 100 prosenttinen lajikeviini, jolloin ainoa rypäle on Sangiovese.

Vino Nobilea on kypsytettävä vähintään 24 kuukautta (riservaa 36 kuukautta), joista vähintään 12 kuukauden ajan viinin on oltava tammitynnyreissä. Paikalliset viinintuottajat käyttivät pitkään suuria, Italiassa perinteisiä botti tynnyreitä. Nykyisin muualla hyvin suosittuja barrique tynnyreitäkin on kokeiltu, mutta ne tuovat viiniin paikallisten mielestä liikaa tammen aromeja.

Myös muita viinejä tuotetaan

Vino Nobilella on myös ns. kakkosviini, joka tunnetaan nimellä Rosso di Montepulciano. Se sai DOC-luokituksen vuonna 1988 ja sen valmistukseen liittyvät säännöt ovat melko joustavia, joten useiden rossojen tyyliä voi kutsua nykyaikaiseksi.

Rosso di Montepulcianoa ei pidä sekoittaa viiniin nimeltä Montepulciano d’Abruzzo, joka tulee hieman etelämmässä Adrianmeren rannikolla sijaitsevalta Abruzzon alueelta. Siellä tuotetaan punaviiniä rypäleestä, jonka paikallinen nimi sattuu olemaan Montepulciano. Montepulcianossa valmistetaan myös makeaa valkoviiniä nimellä Vin Santo di Montepulciano.

Jätä kommentti

*

*