Fidelix kehitti ajattelevan automaation

ARTIKKELI JULKAISTU 5.5.2011

Rakennusautomaatiojärjestelmien Fidelix on kehittänyt ajattelevan automaation, jota sovelletaan energiansäästöön. Järjestelmä ennakoi rakennuksen lämpötasapainon sääennusteiden pohjalta.
Ajatteleva automaatio eli ABC, Adaptive Building Control, on Fidelixin kehittämä säätöstrategia, joka pienentää energialaskua ja CO2-päästöjä samalla, kun kiinteistön käyttökate paranee.
Juuri valmistuneessa Vaisalan pääkonttorissa on otettu käyttöön laaja Fidelix-automaatiojärjestelmä ja sääennusteeseen perustuva ajattelevan automaation säätöstrategia. Sääennustetta luetaan internetin välityksellä palveluntuottajalta.
Fidelixin toimitusjohtaja Jussi Rantanen vertaa ajattelevaa automaatiota liikenteeseen.

– Ajatellaan, että ajamme kohti punaisia liikennevaloja. ABC:n käyttö merkitsee tällöin sitä, että kuljettaja ottaa jalan kaasulta juuri oikealla hetkellä ja jarruttaa moottorilla niin, että auto pysähtyy valoihin.

Vastaavalla periaatteella ajatteleva automaatio ohjaa kiinteistön energiankäyttöä.

– Tieteelliset laskelmat osoittavat, että näin voidaan säästää huomattavasti energiaa. Tavoitteena on rakennuksen lämpötasapaino, hän sanoo.

ABC-palvelukonseptiin kuuluu käyttöhenkilöstön kouluttaminen, yhteistyö asiakkaan konsultin kanssa, tavoitteiden asettaminen, tulosten jatkuva seuraaminen, uudet säästötoimenpiteet ja Green Building -arvojen kouluttaminen omistajille ja käyttäjille.

www.fidelix.fi