Digitaalinen opetus vei opettajat

Kaikkivoipa digitalisaatio on kuin tuli sanalaskussa: hyvä renki, mutta huono isäntä. Kun asioita siirtyy nettiin, on niiden jakelu helppoa ja päivityskin vaivatonta – mutta oppilas ja opettaja eivät enää kohtaa kuin sähköisellä ilmoitustaululla.

Hallituksen haavekuva, jossa vähemmällä syntyy enemmän, on osoittautunut utopiaksi. Digitalisaatio toki jyrää ja tuottaa mitä makoisampia hedelmiä, mutta täppäri ei korvaa opettajaa eikä netti kykene läsnäoloon – saati lähiopetukseen.

Panostukset koulutukseen nähdään välttämättöminä, mutta se ei korreloidu budjetoinnissa. Rahoituksesta ison siivun syö opetushallinnon byrokratia ja tukitoimet, opetukselle jää muruset. Silti vaalien alla poliitikot ja media keskustelevat pääasiassa sosiaaliturvasta ja autoverosta.

Tutkimus ja opetus ovat investointi, mutta yhtä lailla siinäkin pitää nähdä tuoton ja panostuksen suhde. Talotekniikan koulutuksessa tuotto kelpaisi sijoittajillekin, jos sitä mittaa vaikka työllisyysasteena.

Aalto yliopiston LVI-tekniikan professorin Risto Kososen oppituolissa on tänä vuonna valmistunut 25 diplomityötä ja vuoden loppuun mennessä toteutuu vuoden kahdeksas väitöskirja. Vertailussa tuotokseen eivät resurssit yllä lähellekään vaadittavaa.

Onkin ilahduttavaa, kuinka eri opinahjoissa silti jaksetaan tehdä pyyteetöntä ja tarpeellista työtä alan kehittämiseksi ja eteenpäinviemiseksi. Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen hiilidioksidi- ja Metropolia Ammattikorkeakoulun lämpöpumppukoulutus ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka opetuksessa henkilöstö tekee kaikkensa ylläpitääkseen yhteiskuntaamme vahvistavia toimia.

Jätä kommentti

*

*