Viisi rakennusalan konsulttiyhtiötä yhteen

Suomeen syntyy uusi erikoistoimistojen verkosto, kun viisi konsulttiyhtiötä yhdistyvät.

Suomeen syntyy uusi erikoistoimistojen verkosto, kun viisi konsulttiyhtiötä yhdistyvät.

Neljä suomalaista ja yksi ruotsalainen rakentamisen alan erikoisasiantuntijoiden konsulttiyhtiötä yhdistävät voimansa. Uuden Solwers Oy:n johtamaan ryhmään liittyvät Finnmap Infra Oy, Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd, Kalliotekniikka Consulting Engineers Oy, Insinööritoimisto Varsinais-Suomen Kalliotekniikka Oy sekä Rockplan Sweden AB. Uusi ryhmä muodostaa kallio-, väylä-, ympäristö- ja kunnallisteknisen suunnittelun huippuosaajien verkoston, jossa työskentelee yhteensä yli 120 omien alojensa ammattilaista.

Yhtiöiden huippuosaamista on hyödynnetty kotimaassa ja kansainvälisesti lukuisissa merkittävissä rakennushankkeissa, kuten Helsingin Kampin keskuksen toteuttamisessa, käytetyn polttoaineen loppusijoituksen suunnittelussa Eurajoella sekä monien rata- ja tiekohteiden kehittämisessä, kuten pääkaupunkiseudun Länsimetrossa ja Pisararata-hankkeessa. Kansainvälisesti merkittävin hanke on ollut Manhattanin Ground Zero -pilvenpiirtäjäprojekti.

– Jokainen viidestä Solwersin yhtiöstä jatkaa toimintaansa itsenäisenä yhtiönä entisin voimin, eikä yhdistyminen aiheuta muutoksia työntekijöille, Solwers Oy:n toimitusjohtaja Leif Sebbas kertoo.

– Yhdistymisen myötä pystymme toimimaan entistäkin paremmin huippuasiantuntemusta vaativilla toimialoillamme, kun teemme kiinteää yhteistyötä ryhmittymään kuuluvien yhtiöiden kesken. Haluamme turvata yhtiöiden itsenäisen toiminnan jatkuvuuden pitkälle tulevaisuuteen.

Solwers Oy:n konsulttiryhmän keskeinen tavoite on parantaa yritysryhmän kilpailukykyä edelleen ja päästä tarjoamaan aiempaa monipuolisempaa laatua ja osaamista laajalle asiakaskunnalle Suomessa ja kansainvälisesti.

– Uskomme vahvasti siihen, että tällainen erikoistoimistojen verkosto pystyy tuottamaan asiakkailleen entistäkin parempaa palvelua sekä toteuttamaan monenlaisia äärimmäisenkin haasteellisia kohteita huippunykyaikaisella osaamisellaan, Sebbas toteaa.

Solwersin lähiajan tähtäimenä on laajentua yhä edelleen uusille osa-alueille.

Lue lisää

Katso kaikki