Eurooppa suojelee viinejään

EU:ssa useat maatalouteen liittyvät asiat ovat tarkkaan säänneltyjä. Tämä pätee myös viineihin. Niiden sääntely tosin on huomattavasti EU:ta vanhempi ilmiö. Eurooppalaisissa viineissä yhdistyykin nykyaikainen tuotantotekniikka ja tuhatvuotinen historia.

Eurooppalaiset viinit on aina liitetty vahvasti siihen rajattuun maantieteelliseen alueeseen, joilla ne on tuotettu. Myös viinien nimet perustuvat kyseiseen paikkaan, joka voi olla maakunta, kaupunki, kylä tai jopa palsta.

Tilanne ei ole syntynyt sattumalta. Vuosituhansien aikana viinien viljely on vakiintunut alueille, joilla viiniköynnös menestyy ja tuottaa hyvää satoa. Myös kullakin alueella kasvatettavat ja niillä menestyvät rypälelajikkeet ovat vakiintuneet vuosisatojen kuluessa.

Vuotuiset sääolosuhteet vaihtelevat, joten rypälelajikkeet ovat valikoituneet siten, että ainakin jotkin niistä tuottavat kohtuullisen sadon sääolosuhteista riippumatta. Tällä pyrittiin turvaamaan ainakin jonkinlainen sato kaikkina vuosina. Kaikki rypäleet kuitenkin käytettiin, eli viinit olivat nykykielellä sanottuna sekoiteviinejä.

Kullekin viinille ja alueelle tyypillinen maku haluttiin säilyttää, joten sekoitustaito kehittyi huippuunsa. Nykyiset tuotantosäännöt kertovat kunkin viinin sallitut rypälelajit ja sekoitussuhteet, jotka perustuvat tähän vuosisatojen pituiseen kokemukseen. Myös viljelyssä ja viinien tuotannossa käytettävät menetelmät kehittyivät ja vakiintuivat vuosien kuluessa.

Yhteydenpito oli hankalaa, joten alueet kehittyivät toisistaan lähes eristyneinä. Toiset alueet koettiin usein myös kilpailijoina tai suorastaan vihollisina. Viinien ympärille muodostuivat hyvin vahvat perinteet, joita yhteisöissä noudatettiin tarkasti. Samalla kehittyivät eri alueille tyypilliset viinit, joita kehitetään edelleen paikallisten viranomaisten toimesta toisistaan erillisinä.

Sääntelyä tarvittiin alkuperäisen suojaksi

Tarve sääntelylle syntyi Euroopassa toden teolla vasta teollistumisen myötä. Kansalaisten lisääntynyt varallisuus ja keskiluokkaistuminen synnyttivät uudenlaisen markkinan myös viineille.

Tekniikan kehittyminen teki mahdolliseksi kuljettaa suuriakin määriä herkkää viiniä sen pilaantumatta. Tämä avasi isojen kaupunkien markkinat myös kaukana sijaitseville tuottajille. Erityisesti rautatieyhteyksien syntyminen muutti viinimarkkinat peruuttamattomasti. Halpaa ja usein heikkolaatuistakin viiniä tulvi Etelä-Euroopasta ja Algeriasta.

Mikään ei myöskään estänyt markkinoimasta viinejä arvostettujen viinien nimillä. Pian Eurooppa olikin täynnä harhaanjohtavilla nimillä myytyjä viinejä. Suoranaisia väärennöksiä oli tarjolla jopa enemmän kuin alkuperäisiä. Esimerkiksi Chablisin alueen viinejä kerrotaan myydyn moninkertaisia määriä alueen tuotantoon verrattuna.

Tilanne oli hyvin uhkaava viinin tuottajille ja usean alueen elinkeinoelämälle. Viinin tuotanto ja markkina olivat hyvin merkittäviä asioita useissa maissa ja tilanne vaikutti koko niiden yhteiskuntajärjestelmään. Muutamien vuosikymmenten levottoman ajanjakson jälkeen Euroopassa alettiin ottaa käyttöön valvottuja tuotantosääntöjä, joiden tarkoituksena oli luoda alkuperäsuoja viineille.

Ensimmäisenä oli Ranska, jossa oli tarvittu sotaväkeäkin rauhoittamaan viinimellakoita. Siellä ensimmäiset alkuperään perustuva tuotantosäännöt otettiin käyttöön 1930-luvulla. Italia, Espanja, Portugali ja Saksa seurasivat nopeasti perässä.

EU asetukset

Nykyään viinit jaetaan EU asetuksen (436/2009) mukaisesti neljään luokkaan: suojatun alkuperänimityksen omaavat viinit (PDO), suojatun maantieteellisen merkinnän omaavat viinit (PGI), rypälelajikeviinit (Varietal Wines), ilman suojattua alkuperänimitystä tai maantieteellistä merkintää ja muut viinit.

Viinien tuotantoa säätelevän EU asetuksen perusteella jäsenvaltioiden, joissa viiniköynnöksen viljelyala ylittää 10 000 hehtaaria, on pitänyt laatia kansalliset määräykset köynnösten istuttamislupia, sallittuja rypälelajikkeita, tuotantomääriä ja valmistukseen liittyviä yksityiskohtia varten.

Useimmiten näitä on valmisteltu paikallisten viinialan järjestöjen kanssa, joille on myös myönnetty valtuudet paikalliseen määräysten noudattamisen valvontaan. EU-alueella tapahtuvaa viinien myyntiä ja markkinointia varten asetuksessa on useita säännöksiä myös viinien pakkausmerkintöjä varten.

Laatuviinien luokitus on samalla alkuperämerkintä

Jäsenvaltiot ovat laatineet laatuviinejään varten kyseisen asetuksen pohjalta omat kansalliset alkuperäluokitusjärjestelmänsä. Ne poikkeavat hieman toisistaan ja niissä on huomioitu jäsenvaltioissa ennen asetuksen voimaantuloa käytössä olleet alkuperä- ja laatuluokitusjärjestelmät.

Asetuksen toimeenpanoa varten on annettu melko pitkä aika, joten tällä hetkellä markkinoilla tapaa sekä vanhan että uuden järjestelmän mukaisia tuotantomerkintöjä. Kuluttajan näkökulmasta erot eivät kuitenkaan ole suuria. Esimerkiksi kun ranskalaisten PDO eli laatuviinien merkintä AOC muuttuu muotoon AOP tai italialaiset DOC ja DOCG merkinnät muuttuvat muotoon DOP, niin viinien varsinaiset nimet eivät muutu. Ne noudattavat edelleenkin maantieteellistä alkuperäänsä.

Myös viinien tuotantoalueet, sallitut rypälelajikkeet ja tuotantomenetelmät pysyvät samoina kuin tähänkin asti. Joillakin alueilla tuottajat ja paikalliset viranomaiset ovat tehneet tuotantosääntöihin jo muutenkin haluttuja parannuksia.

Alkuperästä ollaan kiinnostuneita

Kuluttaja voi siis jatkossakin luottaa saavansa ostamansa viinin haluamansa kaltaisena ja alkuperäisenä. Eurooppalaisten viinien kasvanut suosio selittyy toisaalta sillä, että kuluttajien tottumukset ovat muuttuneet laatuviinejä suosiviksi ja toisaalta sillä, että nykyiset ruokatrendit korostavat ruoan alkuperän ja tuotantotapojen tuntemista sekä uusien makukokemuksien löytämistä.

Eurooppalaisissa viineissä riittääkin aineksia löytöretkille. Pelkästään Italiassa on 408 DOP-aluetta, joiden viinit poikkeavat toisistaan. Tosin tuotantomäärätkään eivät ole ihan pieniä. Yksistään Italiassa tuotettiin vuonna 2016 viinejä noin 49 miljoonaa hehtolitraa, joka on enemmän kuin Argentiina, Australia, Chile, Etelä-Afrikka ja Uusi-Seelanti tuottivat samaan aikaan yhteensä. Ranskassakin on yli 300 erillistä AOC/AOP-aluetta ja tuotantomäärät lähes Italian luokkaa.

Löytöretkeilijän valikoimaa lisää myös nuorten ja kunnianhimoisten tuottajien halu tarjota paikallisia erikoisuuksia, kuten uudelleen löydettyjä rypälelajikkeita tai nykyään kovassa huudossa olevia alkuviinejä kuluttajille. Näitä tuotetaan sujuvasti asetuksen mukaisissa alemmissa luokissa ilman että sillä tarkoitetaan alempaa laatua. Myös sääntöjen joustavuutta on lisätty, esimerkiksi rypälelajikkeiden nimien lisääminen laatuviinipullon etikettiin on tullut useilla tuotantoalueilla mahdolliseksi EU asetusten myötä.

Teksti Juha-Ville Mäkinen, Kuvat Denise Mäkinen

Jätä kommentti

*

*