Beaujolais nouveau on saapunut!

Joka vuosi marraskuun kolmantena torstaina vietetään erästä viinimaailman kiinnostavimmista juhlista. Silloin koko maailma pysähtyy ilakoimaan Ranskassa Beaujolaisin alueella vuoden sadosta valmistetun nuoren viinin vapauttamista.

Beaujolais nouveau -viinit valmistetaan Bourgognen ja Rhonen viinialueiden väliin sijoittuvalla Beaujolaisin alueella hieman Lyonin kaupungin pohjoispuolelle. Alun perin nouveaut olivat viinejä, joita valmistettiin vuosittain sadonkorjuun päättymisen juhlintaa varten.

Viinin voitiin antaa käydä vain hyvin lyhyen aikaa ja se jäi pakostakin lähes raa´aksi. Alueen hienostuneeseen ruokakulttuuriin nouveauta ei ole koskaan liitetty, mutta railakkaaseen juhlintaan se sopi mainiosti.

Toiseen maailmansotaan asti ilmiö pysyi paikallisena, eikä sillä ollut juurikaan kaupallista merkitystä. Itse asiassa näin nopeasti valmistettua viiniä ei voinut kutsua Beaujolaisin nimellä ennen kuin vuonna 1951 tehdyn sääntömuutoksen jälkeen.

Siitä lähtien varhaisin mahdollinen aika myydä saman vuoden sadosta tehtyä viiniä on ollut 15. marraskuuta. Tuolloin muutamat alueen viinintuottajat näkivät alueen juhlaperinteessä myös oivallisen mahdollisuuden lisätä kassavirtaa ilman pitkää ja kustannuksia lisäävää kypsytysaikaa.

He alkoivat myydä nuorta viiniä värikkäin etiketein varustetuissa pulloissa yleisen karnevaalihumun saattelemana. Ei kulunut kauaakaan, kun Beaujolais nouveau juhlineen tuli suosituksi Lyonissa ja alkoi saada todellista kaupallista merkitystä.

 

Globaali ilmiö

Markkinointi aloitettiin pian toden teolla ja juhlinta levisi muutamassa vuodessa Pariisiin bistroihin. Ilmiö sai runsaasti huomiota mediassa ja uuden Beaujolais:n saapuminen vakiintui Ranskassa kansalliseksi tapahtumaksi jo 1970-luvulla. Sieltä juhlinta levisi muualle Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin 1980-luvun kuluessa.

Vuonna 1985 myynnin aloittamisen ajankohdaksi sovittiin marraskuun kolmas torstai, koska siitä viikon kuluttua Yhdysvalloissa vietetään hyvin tärkeää kiitospäivän juhlaa. Perheiden kokoontuessa juhla-aterialle myös viinien kysyntä kasvaa merkittävästi.

Samaan aikaan lanseerattiin myös globaali termi ”Beaujolais Nouveau Day” ja tapa aloittaa myynti heti vuorokauden vaihduttua. Lopullisen laajuuden juhlinta sai 1990-luvulla, kun tapa otettiin vastaan innokkaasti myös Aasiassa.

 

Ei syytä varastoida

Beaujolais nouveau on purppuraan vivahtava, kevyt punaviini, joka valmistetaan Gamay-rypäleistä. Käytössä olevasta valmistusmenetelmästä johtuen viinissä on hyvin vähän tanniineja. Se on hedelmäinen ja melko hapokas viini, josta useat löytävät mansikan, viikunan ja jopa banaanin aromeja.

Viini kannattaa tarjoilla hieman viilennettynä, noin 13 C asteisena. Beaujolais nouveau on tarkoitettu saman tien juotavaksi, eikä sen varastoimiseen olekaan tarvetta. Parhaat vuosikerrat tosin kestävät jopa pari vuotta, mutta viini ei kuitenkaan parane säilytyksen aikana.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana voi mainita, että Beaujolaisin alueen tuotantosääntöjen mukaan rypäleet on kerättävä käsin. Ranskassa tämä vaatimus on käytössä lisäksi vain Champagnen alueella. Syy on eri, mutta molemmissa paikoista rypäleet halutaan saada ehjänä valmistamoon.

Beaujolais:n viinien käyminen aloitetaan jo ennen rypäleiden murskausta rypäleiden ollessa vielä kokonaisia. Champagnen alueen kuohuviinit valmistetaan pääosin tummista rypäleistä, eikä kuoren väriaineiden haluta värjäävän rypälemehua kuljetuksen aikana.

Beaujolais nouveau ehtii käydä 6–8 viikkoa, joten viini on hyvin nuorta. Tällöin vuosikertojen vaihtelut erottuvat selvästi ja nouveaun perusteella voidaankin arvioida vasta seuraava vuonna myyntiin tulevien AOC Beaujolais ja Beaujolais-villages viinien laatua.

 

Hyvä syy juhlia

Beaujolais nouveau on saanut osakseen myös kritiikkiä. Etenkin vuosituhannen vaihteessa sitä arvosteltiin asiantuntijapiireissä keskeneräisyydestä ja pahoiteltiin sitä, että se tahraa Beaujolais:n alueen todellisten viinien maineen.

Nouveaun kiehtovuus ei kuitenkaan ole itse viinissä, vaan sen ympärille rakentuneessa ilmiössä. Beaujolais nouveau saapuu edelleen Lyoniin paraatissa, jonka kärjessä pyöritetään viinitynnyreitä pitkin kaupungin katuja kohti bistroja väen hurratessa. Koristelluissa bistroissa ihmiset keskittyvät juhlintaan ja viinin juomiseen, eivätkä sen arviointiin.

8Kyseessä on karnevaali, ei kulinaristinen sääntökirja. Näitä tilaisuuksia, jolloin meillä on lupa nauttia elämästä ja samalla viinistä, ei ole liikaa. Asiaan ei tulisikaan suhtautua liian tiukkapipoisesti, vaan mieluummin yhtyä hauskanpitoon.

Beaujolais nouveaun kaupallisen menestyksen innoittamana markkinoille on ilmestynyt myös kilpailijoita. Italialaisilla on ”Vino Novello”, Espanjalaisilla ”Vino Nuevo” ja onpahan Yhdysvalloissakin ”Nouveau Wine”. Nämäkin viinit julkaistaan tyypillisesti myös marraskuun kolmantena torstaina, mutta ne eivät ole saavuttaneet läheskään samaa tunnettuutta tai suosiota kuin Beaujolais nouveau.

Teksti Juha-Ville Mäkinen

Kuva: Denise Mäkinen

Jätä kommentti

*

*