Tragedian vahvistama

Consti Yhtiöiden toimitusjohtaja Marko Holopaisen ura on ollut monipuolinen ja nousujohteinen. Silti mikään uralla aiemmin tapahtunut ei olisi voinut valmistaa häntä viime kevään koitoksiin.

 Ihmisen työuralla on usein kohtalollakin sormensa pelissä. Consti Yhtiöiden toimitusjohtaja Marko Holopainen sai kokea tämän kovimman kautta viime keväänä, kun hyvä ystävä ja kollega, silloinen toimitusjohtaja Kauko Wasenius menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen.

”Olin toiminut siihen saakka varatoimitusjohtajana oman tehtäväni eli Consti Talotekniikan toimitusjohtajuuden lisäksi. Kaukon jouduttua sairaalahoitoon hallitus nimesi minut vt. toimitusjohtajaksi”, kertaa Holopainen kevään traagisia käänteistä.

Kevään kriisistä Holopainen kuitenkin korostaa, ettei tilanne yrityksessä ollut missään vaiheessa hallitsematon. Konserniin kuuluvat yritykset olivat täydessä vauhdissa ja strategiset suuntaviivat olivat selvillä.

”Mitään isoja asioita ei siis ollut ratkaistavana. Oli pidettävä vain huoli siitä, että ihmiset palaavat aikanaan töidensä ääreen ja vauhti busineksessa pysyi hyvänä. Eniten Kaukon poismeno kosketti yhtiössä hänen lähimpiä työtovereitaan. Tytäryhtiöissäkin se oli tietysti järkytys, mutta siellä toipuminen oli nopeampaa.”

Holopainen korostaa, että kriisissä on tärkeää pysyä herkkänä ympäristölle. Johtajan on yksilökohtaisesti seurattava, miten kukin ottaa tilanteen. ”Läsnäolo on hyvin tärkeää, samoin tiedottaminen.”

Jos kaiken ikävän unohtaa, on Consti Yhtiöillä tänä vuonna mennyt hyvin. Holopainen uskoo, että liikevaihdossa 200 miljoonan euron rajapyykki tulee vuodenvaihteessa vastaan.

”Rakentamisen suhdannekuvaan nähden meillä menee tosiaan mukavasti. Kasvua on tänä vuonna 15 prosenttia ja tilauskanta on hulppeat 175 miljoonaa euroa, sekin kasvu-uralla.”

Kaikki merkit viittaavat Holopaisen mukaan siihen, että myös tulos paranee viime vuotiseen verrattuna. Yleissuhdanne on kuitenkin huono, ja sama sävel on jatkunut jo parisen vuotta. Venäjä lisää tuskaa – monella eri tavalla.

”Viimeiset 12 kuukautta on ollut suurten muutosten aikaa. Lähes kaikissa talotekniikkaurakoinnin kärkikymmenikköön kuuluvissa yrityksissä on tapahtunut isoja muutoksia, enemmän tai vähemmän dramaattisesti. Ja jopa isoja yrityksiä on hävinnyt kartalta”, Holopainen muistuttaa.

Kasvu tulee korjaamisesta

”Korjausrakentamisessa ja kiinteistönhuollossa kysyntä on hyvällä tolalla muusta suhdanteesta huolimatta. Varjona tässä näen kuitenkin sen, että kilpailu kovenee, kun uudiskohteita ei lähde liikkeelle”, Holopainen toteaa.

Remonttiavustuksen vaikutus heijastuu kerrostalojen korjausmarkkinoilla. Siellä riittää askaretta putkiremonttien ja linjasaneerausten ohella myös julkisivujen parissa, kaikki Constin tärkeitä leipäpuita.

”Myös ensimmäinen Ideal-konseptilla toteutettava As Oy – projekti allekirjoitetaan elo–syyskuun vaihteessa. Yhtiökokous on siunannut hankkeen ja työt käynnistyvät vuoden vaihteessa. Ainoa miinus uudessa menetelmässä on, että asiakkaiden on vaikeaa tehdä vertailuja, kun toista vastaavanlaista metodia ei ole”, Holopainen sanoo.

Kesällä Constin väkimäärä käväisi jo lähellä yhdeksää sataa, kun kesä- ja kausityöläiset lasketaan mukaan, muutoin vakinaista väkeä on 820 – 830. Tästä 270 on toimihenkilöitä ja 550 työntekijöitä, aliurakoitsijoiden palveluksessa on työmailla vielä toinen mokoma. Karkeasti puolet henkilöstöstä on talotekniikkaosaajia.

”Oma väki tekee asuntokohteet ja toimitilatyömailla käytämme pääasiassa aliurakoitsijoita. Myös huoltomiehet ovat aina pääsääntöisesti omia, koska sellaista osaamista, mitä niissä töissä tarvitaan, ei välttämättä löydy aliurakoitsijoilta. Mitä enemmän tekniikkaa, sitä paremmin kohde soveltuu meille.”

Asuinkerrostalojen putkiremonteista uupuu väkeä, etenkin kun remonttitarve kasvaa lujaa vauhtia. Samaan aikaan yksi työnjohtajapolvi vanhenee ja siirtyy pikku hiljaa eläkkeelle.

Ala ei vain vedä, vaikka töitä piisaisi. Tämä on johtanut siihen, että jos ihmisellä löytyy innostusta ja oikeaa asennetta remonttihommiin, hänet kannattaa palkata, vaikkei tarjolla olisi heti projektia, mihin hänet sijoittaa.

Sisäistä yrittäjyyttä

Marko Holopainen on Teknillisen korkeakoulun kasvatti. Otaniemessä pääaineet olivat LVI ja tuotantotalous, ja ensimmäinen harjoittelupaikkakin oli Fläktin palveluksessa. ”Alun perin lähdin kyllä Koneosastolle laivanrakentajaksi.”

Fläktistä Holopainen siirtyi ABB Installaatioiden palvelukseen, jossa hänellä oli monipuolisia tehtäviä niin projekteissa kuin myynnissäkin, lisäksi hän osallistui muun muassa Thermonetin kehitystyöhön. Aluejohtajaksi Koja Tekniikkaan hän siirtyi keväällä 2002 ja toimitusjohtajaksi Holopainen nimitettiin vuonna 2004. Kun Intera vuonna 2008 osti yhtiön, alkoi Holopaisen taival Constin palveluksessa.

Constissa Holopaista viehättää yrittäjähenkisyys, joka näkyy yhtiön toiminnoissa selkeästi. Se ei ole ihme, sillä yrityksellä on 80 henkilöomistajaa ja näillä on lähes 40 prosentin omistusosuus yhtiöstä lopun kuuluessa Interalle. Kuvio on hyvin poikkeava muihin alan yrityksiin verrattuna.

Holopaisen mukaan tämän vuoksi ei johdossa ole juuri ollut vaihtuvuutta, mutta ei henkilöstössäkään: vaihtuvuus on lähes käsittämättömän alhainen: 1,7 prosenttia.

”Talotekniikassa se pärjää, jolla on motivoituneet ammattilaiset. Koska me emme työskentele tehdasolosuhteissa, ei valvonta voi onnistua 100-prosenttisesti, vaan meidän on voitava luottaa työmoraaliin. Ihmisten täytyy olla innostuneita ja motivoituneita tekemisestään.”

KUKA?

Marko Holopainen on LVI-alan diplomi-insinööri ja Consti Yhtiöiden sekä Consti Talotekniikan toimitusjohtaja.

Perheeseen kuuluu kaksi lasta ja tekniikan tohtoriksi väitellyt vaimo, joka toimii VTT:llä tiimipäällikkönä vastuualueenaan tehokkaat rakennukset. Lapset harrastavat aktiivisesti useita urheilulajeja, Holopainen kokeekin olevansa kotonaan logistiikkapäällikkö.

Vapaa-aika ja harrastukset: Mailapelit, sulkapallo ja tennis, lisäksi lenkkeily, hiihto ja laskettelu kuuluvat arkeen yhdessä perheen kanssa. Ja jos aikaa jää, mökkeily, veneily ja matkailu – kaikkea edes vähän. Lisäksi Holopaisella useita talotekniikka-alan luottamustehtäviä.

 

Lue lisää

Katso kaikki