Tampereelle älykäs kaupunkiekosysteemi

Tavoitteena on käynnistää prosessi, joka auttaa tuomaan ekosysteemiajattelun käytäntöön ja pääsemään itse tekemiseen kiinni.

Tampereen kaupunki ja Siemens Osakeyhtiö aloittavat yhteistyön kaupungin tulevaisuuden liiketoimintaekosysteemin kehittämiseksi.

Tampereen kaupunki haluaa hyödyntää digitalisaation mahdollisuuksia kehittyäkseen aidosti älykkääksi kaupungiksi. Muutokset kaupunkilaisten arvoissa, odotuksissa ja kulutustottumuksissa edellyttävät uusia tapoja kaupunkien infrastruktuurisuunnitteluun.

Siemens tuo yhteistyöhankkeeseen uuden lähestymistavan, osaamista ja työkalut kaupunki-infrastruktuurin suunnitteluun. Tarkoituksena on vastata muuttuvan yhteiskunnan ja kaupunkilaisten uudenlaisiin tarpeisiin.

Perinteisten asumismuotojen rinnalle tulee uusia, yhteisöllisiä vaihtoehtoja, tavat liikkua muuttuvat, lisääntynyt tietoisuus kestävästä kulutuksesta sekä jakamistalous muuttavat totuttuja toimintamalleja. Energiatuotannon roolit muuttuvat, kun kuluttajista tulee myös myyjiä ja siten osa ekosysteemiä.

Näitä digitalisaation mahdollistamia muutoksia johdetaan syksyllä 2016 alkaneen Smart Tampere -elinvoimaohjelman avulla.

”Tässä hankkeessa olemme tekemässä uutta ja mullistavaa ekosysteemin kehitysajattelua. Tavoitteena on käynnistää prosessi, joka auttaa tuomaan ekosysteemiajattelun käytäntöön ja pääsemään itse tekemiseen kiinni. Tämä hanke tukee ekosysteemifoorumi -projektia, jonka eri ministeriöt käynnistivät yhteistyössä huhtikuussa 2017, ja johon Tampereen kaupunki valittiin yhtenä kärkiprojektina”, kertoo elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantanen Tampereen kaupungilta.

”Siemensin asiantuntijapalvelujen ja ratkaisujen avulla digitalisaation mahdollistamia innovaatioita tuodaan käytäntöön. Siemensin tarjoamiin palveluihin ja työkaluihin kuuluvat energia-alan Business Ecosystem -mallinnus ja Smart Grid CompassTM -ratkaisu, joiden avulla voimme kuvata kaupungin toimintoja ja liiketoimintoja sekä näiden keskinäisiä suhteita ja havainnollistaa monitahoisia verkostoja ja niiden hyötyjä.”

Kehittämällä älykästä kaupunkiekosysteemiä Tampere luo parhaan ja tehokkaimman ympäristön kaikille sen toimijoille. Siemens Business Ecosystem -mallinnus on uusi lähestymistapa kaupunki-infrastruktuurin suunnitteluun. Mallinnus perustuu dataan, jota on kerätty parhaista käytännöistä eri projekteissa eri teollisuuden aloilla ympäri maailmaa.

”Ekosysteemifoorumin aloituskokouksessa oli oikeanlainen tekemisen meininki. Valtiosihteeri Paula Lehtomäen johdolla varmasti saadaan uutta liiketoimintaa aikaiseksi ekosysteemien avulla”, kertoo Jussi Mäntynen Siemens Osakeyhtiöstä.

Lue lisää

Katso kaikki