TAMK vei voiton LVI-alan opiskelijakilpailussa

Talotekniikka-alan ammattikorkeakoulujen välinen valtakunnallinen opiskelijakilpailu järjestettiin jo yhdeksättä kertaa.

Talotekniikka-alan ammattikorkeakoulujen välinen valtakunnallinen opiskelijakilpailu järjestettiin jo yhdeksättä kertaa. Tänä vuonna kilpailua isännöi Oy Grundfos Pumput Ab ja kilpailu pidettiin yrityksen tiloissa Vantaalla.

Opiskelijat saivat näyttää osaamistaan isäntäyrityksen ja kilpailun tuomareina toimivien opettajien laatimissa käytännön tehtävien ja teoriatehtävien parissa sekä SuLVIn laatimassa rakentamismääräysten hallintaan liittyvässä tehtävässä.

Kilpailun voitti Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK). Voitokkaaseen joukkueeseen kuuluivat Tuomas Korkee, Lauri Louhi, Joel Mertanen ja Antero Lamminmäki.

Toiselle sijalle kiri Satakunnan ammattikorkeakoulun joukkue ja Oulun ammattikorkeakoulun joukkueen sijoittui kolmanneksi.

Opettajien laatimat teoriatehtävät käsittelevät ilmanvaihtoa, vesi- ja viemäriverkoston suunnittelua ja mitoitusta, kylmätekniikkaa sekä rakennusautomaatiota.

Kilpailutuomariston mukaan kisa oli tasainen. Kullakin joukkueella oli omat vahvuutensa.

”Mielestäni tehtävät olivat haasteellisia, itsellänikin olisi ollut vaikeuksia niiden kanssa. Oli hauskaa nähdä, että kisa eteni hirveän hyvillä mielin”, sanoo tuomariston puheenjohtajana toiminut Kaj Karumaa Arcada ammattikorkeakoulusta.

Vaikeimmaksi tehtäväksi osallistujat nimesivät äänitekniikan tehtävän.

”Tämä on esimerkki siitä, että kun suunnittelua tehdään hirveän paljon CAD-työkaluilla, tietokone suorittaa äänitekniikan laskennan. Toki ymmärrän sen, että laskentaprosessi pitää ymmärtää, mutta on vähän vaikea motivoida ihmisiä oppimaan semmoisia asioita, jotka voi tehdä koneella”, Karumaa sanoo.

Jo vuodesta 2008 lähtien vuosittain järjestettyyn kilpailuun voivat osallistua joukkueet kaikista LVI-opetusta antavista ammattikorkeakouluista. Tilat kilpailun käytännön tehtävien toteutukseen järjestää vuosittain valittava talotekniikkateollisuuden yritys ja eri oppilaitoksia ja alaa edustava tuomaristo laatii teoriakysymykset.

Määräystenhallintaa testataan esimerkiksi energiatehokkuuteen liittyvillä kysymyksillä.

”Digitalisaatio vaikuttaa vääjäämättä myös talotekniikka-alan kehitykseen. Fakta on, että ala tarvitsee koulutettuja huippuosaajia. Me Grundfosilla toivomme, että tämän tyyppiset opiskelijakilpailut edesauttavat talotekniikka-alan vetovoimaisuutta ja haluammekin näin omalta osaltamme tukea nuoria tulevaisuuden tekijöitä”, toteaa Oy Grundfos Pumput Ab:n toimitusjohtaja Mikael Strandell.

Kilpailun tuomaristo koostuu mukana olevien oppilaitosten opettajaedustajista ja sponsoreina toimivien Talotekniikkateollisuus ry:n ja Säätiö LVY:n edustajista. Tuomariston puheenjohtajana toimi Kaj Karumaa Arcada ammattikorkeakoulusta ja sihteerinä toimi SuLVIn teknisen toimikunnan edustajana Siru Lönnqvist.

”On todella hienoa seurata alalle opiskelevien nuorten ammattimaista ja innostunutta asennetta haastavien tehtävien parissa. Kilpailussa pärjääminen vaatii oman osaamisen lisäksi myös ryhmätyötaitoja, kestävyyttä ja intoa. On tärkeää, että saamme osaavia ihmisiä alalle. Kilpailu on mukava tapa tehdä yhteistyötä oppilaitosten kanssa”, toteaa Juhani Hyvärinen Talotekniikkateollisuus ry:stä.

Kilpailuun osallistuneet oppilaitokset:

  • Ammattikorkeakoulu Arcada
  • Metropolia ammattikorkeakoulu
  • Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (XAMK)
  • Oulun ammattikorkeakoulu (OAMK)
  • Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK)
  • Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK)

 

Lue lisää

Katso kaikki