Purus on nyt Unidrain

Korostaakseen keskittymistään designtuotteiden myyntiin Purus Oy on muuttanut nimensä Unidrain Oy:ksi.

Tanskalainen kylpyhuoneisiin keskittyvä designbrändi Unidrain kasvaa nopeasti Skandinavian maissa ja Suomessa. Korostaakseen keskittymistään designtuotteiden myyntiin Purus Oy on muuttanut nimensä Unidrain Oy:ksi.

”Unidrain-tuotteiden valikoima ja menekki kasvavat Suomessa. Pelkästään viime vuonna meillä oli kasvua 30 prosenttia ja odotamme lukujen kasvavan yhä, kun suomalaiset tutustuvat paremmin linja- ja kulmalattiakaivoihin”, Unidrain Oy:n toimitusjohtaja Thomas Granberg sanoo.

Tanskalainen arkkitehti Claus Dyre kehitti Unidrainin lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Hänen ajatuksensa oli tehdä kylpyhuoneen pakollisesta elementistä  – lattiakaivosta – osa sisustusta. Claus Dyre suunnitteli täysin vesitiiviin ratkaisun ja mahdollisti lattiakaivon sijoittamisen seinän viereen vaarantamatta kylpyhuoneen turvallisuutta. Siitä lähtien Unidrain on mullistanut kylpyhuoneita ympäri maailman.

”Unidrainin keksintö mahdollisti täysin uudenlaisen kylpyhuonesuunnittelun. Ennen oli suunniteltava lattia, jossa on neljästä suunnasta kaato kohti lattiakaivoa. Unidrainia käytettäessä riittää kaato vain yhteen suuntaan. Tämä on paljon helpompi toteuttaa ja myös kylpyhuoneen käyttäjän kannalta on mukavampaa, kun vesi ei roisku ympäri kylpyhuonetta”, Granberg sanoo.

 

Valikoima laajenee

Innovatiivinen linjalattiakaivo mahdollistaa suuret laatat kylpyhuoneessa ja tuo koteihin ylellistä kylpylätunnelmaa. Unidrainin ritilöitä ja paneeleja on laaja valikoima, josta löytyy sopiva tuote moneen makuun ja tilaan.

”Unidrain on skandinaavista suunnittelua parhaimmillaan. Se yhdistää muodon toiminnallisuuteen ja tarjoaa täysin turvallisen, vesitiiviin ratkaisun kylpyhuoneeseen”, Granberg sanoo.

Unidrain Oy on osa BLS Industries AB:ta, joka on yksi Skandinavian suurimmista LVI-tuotteiden valmistajista. BLS Industries omistaa muun muassa Purus- ja Unidrain-tuotemerkit. Siksi Unidrain Oy myy edelleen myös Purus-tuotteita Suomessa.

Lue lisää

Katso kaikki