Lindabilta suurinvestointi Jyväskylään

Ilmanvaihtoalan suuryritys Lindab vahvistaa jalansijaa Suomessa. Samalla suomalaisen osaamisen rooli yrityksessä kasvaa entisestään.

Ilmanvaihtoalan suuryritys Lindab vahvistaa jalansijaa Suomessa. Samalla suomalaisen osaamisen rooli yrityksessä kasvaa entisestään.

Toukokuun alussa Suomen Lindabilla oli juhlahetki, kun Lindab-konsernin pääjohtaja Anders Berg vieraili uudessa logistiikkakeskuksessa Jyväskylässä. Vierailu oli viimeinen silaus merkittävälle investoinnille uuteen logistiikkakeskukseen, joka paaluttaa lujasti kansainvälisen suuryrityksen perustukset suomalaiseen maaperään.

”Innovaatio yhdistetään tuotteisiin, mutta se on myös sitä, miten tuotamme samoja asioita entistä paremmin. Se myös määrittelee johdon rohkeuden”, Berg toteaa.

Berg huomauttaa, että kaikki yrityksen keskittyvät kestävään kehitykseen. Yritysten etabloituessa vastaan tulee uusiakin näkökulmia yrityskulttuuriin, kuten esimerkiksi toiminta korruptiota vastaan. Tämä aihe korostuu etenkin idempänä Euroopassa. Toiminta 32 eri maassa tuo mukanaan kaikenlaista väriä.

Tällä hetkellä erittäin ajankohtainen aihe myös Lindabille on digitalisaatio. Berg on vakuuttunut, että se muuttaa vielä ilmanvaihtobisneksenkin täysin. ”Me yritämme seurata trendiä, mutta pyrimme sen edelle.”

Yhtiöllä on tällä hetkellä neljä niin sanottua competence centeriä, joissa parhaat asiantuntijat kehittävät uusia ratkaisuja yhdessä asiakkaiden kanssa. Silti kukaan ei pärjää yksin, vaan Lindabkin hakee yhteistyökumppaniensa kanssa uusia ajatuksia toteuttaa kokonaisuuksia. Toisinaan se vaatii ja johtaa yrityskauppoihin.

Samassa tilaisuudessa esiteltiin organisaatiomuutoksia. Jonne Luotonen on nimitetty Oy Lindab Ab:n toimitusjohtajaksi 1.5.2017 alkaen. Hän on aiemmin toiminut erilaisissa myynnin ja tuotannon johtotehtävissä sekä ollut johtoryhmän jäsen vuodesta 2013 lähtien.

Edellinen toimitusjohtaja Jani Saarvo toimi varatoimitusjohtajan roolissa toukokuun loppuun saakka. Sen jälkeen hän suuntasi uudelle kansainväliselle uralle Lähi-Itään.

teksti ja kuva: Heikki Heikkonen

Lue lisää

Katso kaikki