Koulukampus elinkaarimallilla Parkanoon

Lemminkäinen rakentaa elinkaarimallilla koulukampuksen Parkanoon. Hankkeen kokonaisarvo on noin 26 miljoonaa euroa.

Lemminkäinen rakentaa elinkaarimallilla koulukampuksen Parkanoon. Rakennustyöt alkavat huhtikuussa 2017 ja päättyvät toukokuussa 2019. Hankkeen kokonaisarvo on noin 26 miljoonaa euroa.

Sopimukseen sisältyy rakennusten suunnittelu ja toteutus. Tämän lisäksi rakennusten hoito, ylläpito, käyttäjäpalvelut sekä palvelusopimuksen aikaiset perusparannusinvestoinnit ovat Lemminkäisen vastuulla 20 vuoden palvelujakson ajan.

Hanke käsittää opetustilat noin 400 alakoululaiselle ja 200 yläkoululaiselle sekä noin 130:lle toisen asteen opiskelijalle. Opetustilojen lisäksi rakennukseen sisältyy muun muassa valmistuskeittiö, ruokasali, liikuntatilat ja 300-paikkainen auditorio. Rakennusten pinta-ala on yhteensä 7 880 bruttoneliötä.

”Tilat on suunniteltu tukemaan uuden opetussuunnitelman pedagogisia periaatteita ja tavoitteita. Muunneltavuuden ja älylaitteiden laajan hyötykäytön mahdollistamisen lisäksi suunnittelun painopisteenä on ollut muun muassa ilmaisutaidon oppimiseen kannustaminen. Kampuksen tilatehokkuus on viety pitkälle tilojen yhteiskäytön ja muunneltavuuden keinoin”, sanoo Parkanon kaupungin tekninen johtaja Jarmo Kyösti.

Lemminkäinen rakentaa parhaillaan elinkaarimallilla kouluja myös Hollolaan, Kuopioon ja Karttulaan. Lemminkäinen on rakentanut elinkaarikohteita viime vuosina myös Pudasjärvelle, Ouluun ja Porvooseen.

Kuvassa Lemminkäisen työmaa Kahvikortteli Helsingin Vuosaaressa. 

Lue lisää

Katso kaikki