Keittiöhanat Tukesin testissä

Testatuissa hanoissa ei havaittu puutteita.

Osana tänä vuonna toteutettavaa rakennustuotteiden laajaa testausohjelmaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on testauttanut keittiöhanoja ja lasisia suihkuseiniä. Testatuissa hanoissa ei havaittu puutteita, ja kaikki testatut suihkuseinät sekä yksi saunan ovi olivat testausstandardin mukaisia.

Testeihin valitut tuotteet hankittiin kulutustavarakaupoista, ammattilaistukuista, valmistajalta sekä Suomessa toimivista verkkokaupoista. Testeillä selvitettiin, täyttävätkö tuotteet kansalliset vaatimukset. Keittiöhanoista tutkittiin tiiviyttä ja paineenkestoa sekä lasisista suihkuseinistä niiden iskunkestävyyttä ja pirstoutuvuutta. Lisäksi hanoista testattiin, liukeneeko niistä terveydelle haitallista lyijyä tai kadmiumia yli sallitun määrän.

Suomen rakentamismääräysten mukaan vesilaitteisto on tehtävä sellaiseksi, että veden kanssa kosketuksiin joutuvista materiaaleista ei aiheudu terveysvaaraa. Vesilaitteistojen tulee myös olla kestäviä ja toimintavarmoja koko suunnitellun käyttöiän ajan.

Suihkuseinien rikkoutumista testattiin

Tuotteet valittiin testaukseen Tukesin saamien palautteiden perusteella. Testaukseen valikoitui kolmen eri valmistajan suihkuseiniä ja yhden valmistajan saunan ovi. Kutakin tuotetta testattiin kolme kappaletta. Tuotteille tehtiin testit iskunkestävyydestä ja pirstoutuvuudesta.

Testien perusteella kaikki tuotteet täyttivät standardien vaatimukset liittyen iskunkestävyyteen ja lasin rikkoutumiseen. Lasit rikkoutuivat karkaistulle turvalasille tyypillisellä tavalla pieniksi, ei leikkaaviksi palasiksi.

Yhden valmistajan suihkuseinien kiinnikkeiden kestävyydessä oli ongelmia, jotka selvitetään tuotteen valmistajan kanssa.

Keittiöhanoilla paljon teknisiä vaatimuksia

Testaukseen otettiin 12 keittiöhanaa eri valmistajilta. Hanat valittiin testeihin, koska niitä myydään laajalti myös suoraan kuluttajille. Toimiviakin hanoja saatetaan vaihtaa esimerkiksi sisustuksellisista syistä, ja kuluttajat voivat asentaa niitä myös itse.

Hanoista saattaa liueta raskasmetalleja, ja puutteet tiiviydessä tai paineenkestossa voivat aiheuttaa vuotovahinkoja. Siksi niille on annettu turvallisuuteen ja terveyteen liittyviä teknisiä vaatimuksia. Hanoista aiheutuva mahdollinen terveyshaitta oli myös perusteena valittaessa keittiöhanat testausohjelmaan.

Yhdenkään keittiöhanan testatuissa ominaisuuksissa ei havaittu puutteita. Testiryhmän keittiöhanat oli valmistettu Suomessa, Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella. Hanojen hinnat vaihtelivat 15 – 340 euron välillä.

Vapaaehtoinen tyyppihyväksyntä kertoo laadusta

Suurimmalle osalle käyttövesijärjestelmään liitettävistä rakennustuotteista on mahdollista hankkia tyyppihyväksyntä. Rakennustuotteen tyyppihyväksyntä tarkoittaa, että tuotteen tulee täyttää kansalliset lainsäädännössä annetut vaatimukset ja että tuote on testattu ja tyyppihyväksyntälaitos on tehnyt laadunvarmistuksen.

Tyyppihyväksynnän hankkiminen on kuitenkin valmistajalle vapaaehtoista ja markkinoilla voi olla tyyppihyväksymättömiä tuotteita, jotka täyttävät kansalliset vaatimukset. Jos käyttövesijärjestelmään liitettävää rakennustuotetta ei ole tyyppihyväksytty, on syytä ainakin tarkistaa tuotetta koskevat sertifikaatit tai muut vastaavat dokumentit.

Rakennushankkeeseen ryhtyvällä on velvollisuus huolehtia siitä, että käytettävät rakennustuotteet ovat vaatimusten mukaisia. Markkinoilla voi myös olla vesijärjestelmiin liittyviä tuotteita, jotka eivät ole sopivia Suomen olosuhteisiin. Vuotovahinkojen ja terveysriskien minimoimiseksi tulee vesijärjestelmän laitteistoja valittaessa varmistaa, että tuote soveltuu ominaisuuksiltaan Suomen oloihin ja kyseiseen kohteeseen.

Valmistajan on CE-merkittävä suihkuseinät ja saunan ovissa käytettävät rakennuslasit. CE-merkinnällä valmistaja vakuuttaa, että rakennustuotteen ominaisuudet ovat eurooppalaisen harmonisoidun tuotestandardin tai eurooppalaisen teknisen hyväksynnän mukaiset.

Kuvan hana: Oras Vega. Hana ei liity uutisen tapahtumiin.

Lue lisää

Katso kaikki