Hack The Officen voittajaksi 3odel

Voitto irtosi innovatiivisella kiinteistötiedon 3D-visualisointimallilla.

Kiinteistön visualisoinnin 3D-malli valittiin Hack The Office -kilpailun voittajaksi. Marraskuussa järjestetyn Pohjoismaiden ensimmäisen kiinteistöalan Hack the Officen -tapahtuman voittajaideat julkistettiin 1.12.2016 Slush 2016 -tapahtumassa.

Voittajaksi valitun 3odelin Jere Laitalan ja Tim Borovkovin ideoimassa 3D-mallissa on visualisoitu innovatiivisella tavalla kiinteistöstä kerättyä tietoa. Toiselle sijalle valittiin Instafix ja kolmenneksi ylsi GoFaradayn idea.

Caverionin ja Granlundin tuomaristo suoritti voittajien valinnan. Tuomaristo arvosti erityisesti voittaneen idean hyvää visualisointia ja näki idealla hyviä jatkokehitysmahdollisuuksia kiinteistöjen ylläpidon tukena. Instafix perusti ideansa ajatukseen ”Make maintenance Great Again” ja GoFaraday keskittyi toimistokiinteistöjen sähkön kulutuksen tehostamiseen.

 

Digitalisaatio kasvattaa tiedon määrää

Tekniikan osuus lisääntyy rakennetussa ympäristössä ja kasvava digitalisaatio mahdollistaa entistä suuremman tietomäärän keräämisen kiinteistöistä. Tietoa käytetään tällä hetkellä esimerkiksi kiinteistöjen olosuhteiden ja energian kulutuksen sekä kiinteistöjen ylläpidon hallintaan.

”Caverion kehittää strategiansa mukaan kiinteistödatan hyödyntämistä ja tuotteistamista. Toisiinsa integroituneet tekniset järjestelmät vaativat monialaista erikoisosaamista. Kerätyn tiedon kaupallistamiseen tarvitaan uusia innovaatioita ja olemme halunneet heittää haasteen startup-kehittäjille”, sanoo kaupallinen johtaja Ville Tamminen Caverionista.

Lue lisää

Katso kaikki