Digiloikka talotekniikalle

Tarve digitaaliseen ohjaukseen lisääntyy, koska koko energiajärjestelmämme on muutoksessa.

OptiWatti tarjoaa kiinteistöille älykästä energianhallintaa ja optimointia. Tarve digitaaliseen ohjaukseen lisääntyy, koska koko energiajärjestelmämme on muutoksessa.

Kaikki alkoi muutama vuosi sitten, kun Juha Marjetan pojat tulivat ikään, jossa he oppivat säätämään sähköpatterin termostaatteja. Pian toisen juniorin huoneessa oli plus viisitoista ja toisen huoneessa plus 25 astetta.

”Ryhdyin pohtimaan, että homma on saatava järkevämmälle tolalle. Siinäkään ei ollut oikein mieltä, että huoneissa oli täysi lämmitys silloin, kun pojat olivat koulussa eivätkä kotona”, Marjeta kertoo.

Hän perusti yhdessä Jyri Sepän kanssa yrityksen nimeltä Opti Automation, joka ryhtyi etsimään ongelmaan ratkaisua.

”Taustamme on operaattoribisneksestä, missä asiat kuten Internet of Things ja Big Data ovat olleet jo pitkään arkipäivää. Lisäksi tulemme nimenomaan kuluttajabisneksestä. Meillä on kaiken kaikkiaan aika erilainen tapa tarkastella talotekniikkaa kuin monilla alan vakiintuneilla toimijoilla.”

Opti Automationin toimitusjohtajana toimiva Marjeta on koulutukseltaan automaatioinsinööri. Aiemmin hän työskenteli pitkään muun muassa DNA:lla tuotehallinnan johtajana. Hallituksen puheenjohtaja Jyri Seppä on myynti- ja markkinointialan moniosaaja.

Ennakoivia algoritmeja ja koneoppivaa säätöä

Vuonna 2014 Opti Automation toi markkinoille järjestelmän nimeltä OptiWatti, kodin ja kiinteistöjen älykkääseen energianhallintaan ja optimointiin erikoistuneen palvelun.

Sen keskeisiin jujuihin kuuluu sähkölämmityksen huonekohtainen ohjaus tunti tunnilta.

”Perinteinen termostaattiohjaus reagoi vain, kun halutussa lämpötilassa mennään yli tai ali. Meillä järjestelmään voidaan pistää, että vaikkapa aamukymmenellä riittää hyvin, että huoneessa on 15 astetta, mutta kello kahdelta pitää olla täsmälleen 21 astetta.”

Älykäs järjestelmä hoitaa lämmityksen mahdollisimman energiatehokkaasti. Se laskee, koska lämmitystehoa pitää nostaa, jotta tavoite saavutetaan tarkasti oikeaan aikaan. Se huomioi lisäksi muun muassa ulkolämpötilan, sääennusteet sekä sähkönhinnan eri aikoina. Järjestelmässä hyödynnetään muun muassa ennakoiva algoritmia ja koneoppivaa säätöä.

OptiWatti voidaan asentaa yhtä hyvin vanhaan kuin uuteenkin asuntoon. Olemassa olevaan lämmitysjärjestelmään ei tarvitse tehdä muutoksia, vaan OptiWatti asennetaan sen rinnalle.

”Jo pelkkä määritelmä ’huonekohtainen lämpötilan säätö tunnista tuntiin’ saattaa kuulostaa siltä, että tavallinen kuluttaja ei halua koskea siihen edes pitkällä kepillä. Järjestelmä on todellisuudessa kuitenkin erittäin helppokäyttöinen”, Seppä huomauttaa

Opti Automation teki ennen järjestelmän kehittämistään markkinatutkimuksen, jossa selvitettiin, mitä kuluttajat haluavat kotiautomaatiolta.

”Tulokset olivat yksiselitteisiä. Kuluttajat haluavat uskottavan säästölupauksen ja helppokäyttöisyyttä”, Seppä kertoo.

OptiWatti on suunniteltu käytettäväksi etänä erilaisilla laitteilla.

Energiajärjestelmän kanssa riittää tasapainoilua

OptiWatille avaa lisää mahdollisuuksia se, että koko energiajärjestelmämme on historiallisen murroksen edessä. Keskeisenä driverina on tietenkin pyrkimys hillitä ilmastonmuutosta.

Uusiutuva energia, erityisesti säästä riippuvainen tuuli- ja aurinkoenergia ovat voimakkaassa kasvussa. Toisaalta perinteistä säätövoimaa ei ole tarjolla entiseen malliin. Energiaa ei ole jatkossa tarjolla koko ajan tasaisesti tai ainakaan tasaiseen hintaan.

”Se, että järjestelmä voi ylipäätään pyöriä, vaatii sitä, että tuotannon lisäksi myös kysynnän pitää joustaa. Kotitalouden sähkönkulutusta pitää säätää sähköverkon tilanteiden mukaan”, Marjeta mainitsee.

Tulevaisuus tuo tullessaan myös esimerkiksi sähköautot, joita pitää ladata – ja jotka toimivat toisaalta sähkövarastoina.

”Kyseessä on vaikea monimuuttujayhtälö. Yksittäisen ihmisen on mahdotonta itse laskea, miten missäkin tilanteessa energian kanssa kannattaa tehdä: käyttää ostettua sähköä tai itse tuotettua, myydä sähköä vai varastoida sitä – ja millä tavalla tarkalleen. Älykäs kotiautomaatio hoitaa tämän kaiken ihmisen puolesta”, Marjeta korostaa.

Paikalleen puolessa päivässä. OptiWatin järjestelmään sisältyvät huoneyksiköt, jotka mittaavat lämpötilaa ja suhteellista kosteutta, keskusyksikkö joka kerää tiedot yhteen ja tekee laskutoimitukset sekä sähkölaitteita, esimerkiksi sähköpattereita säätävät älyreleet.

Kotien automaatio vasta alussa

Mutta viimeistään tässä vaiheessa on pakko kysyä, että eivätkö muut automaatiotoimittajat ole sitten hoksanneet tätä samaa? Mikä on OptiWatin kilpailutilanne?

”Kun aloitimme, tavalliset kotitaloudet ja erityisesti järjestelmät, joita voidaan asentaa jo käytössä olevien lämmitysjärjestelmien rinnalle, olivat aika neitseellinen sarka”, Marjeta aloittaa.

Tälläkin hetkellä vaikkapa kymmenen vuotta vanhassa Volvossa on paljon enemmän automaatiota kuin keskivertokodissa.

”Taloautomaation isot jättiläiset olivat kiinnostuneita lähinnä isoista uudiskohteista ja projekteista. Heidän järjestelmänsä ovat hyvin järeitä ja kalliita”, Seppä miettii.

Nyttemmin OptiWatti on saanut kuitenkin myös kilpailijoita. Tämä on miesten mielestä vain hyvä asia, sillä se kehittää markkinoita.

”Se, miten langaton älykäs energianohjausjärjestelmä toteutetaan kustannustehokkaasti, vaatii kuitenkin paljon erikoisosaamista”, Marjeta huomauttaa.

OptiWatilla kuten ehkä suomalaisilla ylipäätään on etumatkaa, sillä maassamme on hyvä tehdä alan kehitystyötä. Suomessa on jo kattava älykkäiden sähkömittareiden kanta. Niin kantaverkkoyhtiö kuin alan viranomaisetkin ovat ymmärtäneet, että koko sähköjärjestelmä on muuttumassa. Kuluttajatkin ovat myös varsin valmiita ottamaan käyttöön uusia digitaalisia palveluja.

”Tekniikka on myös koko ajan kehittynyt ja halventunut”, Seppä lisää.

Sovitellaan sitten kunnolla Pelle Pelottoman hattua päähän. Mitä kaikkea muuta digitaalisuus ja automaatio tuovat tulevaisuudessa koteihimme?

”Antureita on joka puolella, kaikki kodinkoneet yhdistyvät nettiin, talot huomioivat automaattisesti tarpeemme ja toiveemme. Pesukoneet pesevät pyykkimme automaattisesti. Televisio valitsee meille tarkalleen ne ohjelmat, joista pidämme. Jääkaapit tiedottavat ruokapuutteista tai lähettävät vaikkapa saman tien tilauksen kauppaan. Nämä noin niin kuin alkajaisiksi”, Marjeta visioi.

Biljoonien eurojen markkinat

OptiWatin potentiaali on havaittu. Opti Automationin liikevaihto lasketaan vielä sadoissa tuhansissa, mutta esimerkiksi vuonna 2016 yhtiö kasvoi lähes 300 prosentin vauhdilla. Se palkittiin viime vuonna Kasvun huiput -kilpailussa.

Yritys solmi vastikään myös mittavan rahoituspaketin Taaleri kiertotalousrahaston sekä Butterfly Venturesin kanssa, mikä mahdollistaa muun muassa lisäväen palkkaamisen. Suoramyynnin lisäksi yhtiö tavoittelee kasvua myös valikoitujen sähköyhtiökumppanuuksien kautta.

Opti Automationilla on ollut tähän mennessä Suomeen satoja OptiWatti-toimituksia, ja joitakin myös ulkomaille.

”Mahdollisuuksia on valtavasti. Viime vuonna kotiautomaation globaalit markkinat olivat noin 40 miljardia dollaria. Myös kiinteistöjen viilennyksessä markkinat ovat maailmanlaajuiset”, Seppä myhäilee.

Juha Marjetan poikien kannatti ehkä räplätä termostaatteja.

Opti Automation Oy

  • Kasvuyritys, jonka päätuote kodin ja kiinteistöjen älykkääseen energianhallintaan ja optimointiin erikoistunut palvelu OptiWatti
  • Liikevaihto vuonna 2016: 440 000 euroa
  • Liikevaihtotavoite 2017: 7,5 miljoonaa euroa
  • Henkilöstöä: 12
  • Toimipaikka: Espoo

Pääkuva: Juha Marjetan (vas) ja Jyri Sepän yritysidean keskiössä ovat Big Dataa ja Internet of Things.

Teksti Matti Välimäki, kuvat OptiWatti ja Matti Välimäki

 

Lue lisää

Katso kaikki