Bauer Watertechnology voitti oikeusjutun

Vantaalainen Bauer Watertechnology Oy on lopullisesti voittanut oikeusjutun, jossa vantaalaisen Vesitekno Oy:n kaksi johtohenkilöä tuomittiin sakkoihin ja korvauksiin kilpailumenettelyrikoksesta.

Vantaalainen Bauer Watertechnology Oy on lopullisesti voittanut oikeusjutun, jossa vantaalaisen Vesitekno Oy:n kaksi johtohenkilöä tuomittiin sakkoihin ja korvauksiin kilpailumenettelyrikoksesta.

Korkein oikeus ei myöntänyt hävinneille valituslupaa Helsingin hovioikeuden runsaan vuoden takaisesta tuomiosta. Vesiteknon toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan rangaistukset ovat 50 päiväsakkoa. Toimitusjohtajan sakkosumma on 3 000 euroa ja toisen tuomitun 1 600 euroa. Lisäksi he joutuvat yhteisvastuullisesti korvaamaan Bauerille tuoton menetyksestä 50 000 euroa sekä muun muassa liikemaineen menettämisestä ja asiakassuhteiden häiriintymisestä 20 000 euroa.

Vesiteknon toimitusjohtaja rekisteröi vuonna 2013 verkkosivuston, jonka tunnus oli lähes sama kuin Bauerin tunnus. Sivustolla annettiin ymmärtää, että Bauerin vedenpuhdistuslaitteet olisi tutkitusti todettu terveydelle vaarallisiksi.

Verkkosivut olivat netissä useiden kuukausien ajan, kunnes Viestintävirasto peruutti rekisteröinnin.
Hovioikeuden mukaan tuomitut miehet olivat jo aiemmin saaneet Säteilyturvallisuuskeskukselta (Stuk) ja Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta (Tukes) yksiselitteisen tiedon, etteivät Bauerin laitteet aiheuttaneet terveyshaittoja ihmisille tai häiriöitä muille sähkölaitteille.

Harhaanjohtavaa tietoa antaessaan miesten on hovioikeuden mukaan täytynyt pitää varmana tai todennäköisenä, että heidän menettelystään aiheutuu väärinkäsityksiä ja vahinkoa Bauerin elinkeinotoiminnalle.

Lue lisää

Katso kaikki